Majoituksessa säästäminen on todella tärkeää, koska se lohkaisee helposti...
Meduusat piinanneet Espanjan Aurinkorannikkoa tänä kesänä

Paikallisissa viestimissä uutisoitiin meduusa-invaasiosta ja arviolta noin 2000 ihmistä sai piston. Monet meduusojen uhrit joutuivat turvautumaan lääkärin hoitoon. Runsaiden meduusaparvien takia lukuisilla suomalaistenkin suosimilla rannoilla jouduttiin turvautumaan tilapäisesti punaiseen lippuun, joka on merkki siitä, että veteen ei pidä missään nimessä mennä.
Vaikka meduusat kuuluvat Välimeren luonnolliseen ekosysteemiin, niin näin laajoina esiintyminä niihin ei Espanjan rannikoilla olla totuttu. Monet paikalliset silminnäkijät kertoivat, että eivät olleet nähneet vastaavaa koskaan ennen.
Meduusat kaikkosivat melko nopeasti ja paikalliseen turismielinkeinoon tapauksella ei ollut merkittäviä vaikutuksia. Mutta alan yrittäjät pelkäävät, että mikäli vastaavanlaiset tapaukset lisääntyvät, niin se rupeaa vaikuttamaan negatiivisesti Aurinkorannikon maineeseen ja alueen matkailualaan.
Asiantuntijat arvioivat tapauksen johtuneen hetkellisistä optimaalisista olosuhteista, mutta myös laajemmasta muutoksesta. Esimerkiksi ylikalastuksella ja meren vedenlaadun huonontumisella arvioidaan olevan vaikutusta meduusojen lisääntymiseen. Monet asiantuntijat ovatkin varoitelleet, että meduusaongelmat saattavat tulevaisuudessa pahentua Välimerellä, mikäli asiaan ei kiinnitetä huomiota.
Lähteet:
http://www.surinenglish.com/20120720/news/costasol-malaga/great-jellyfis...
http://www.theolivepress.es/spain-news/2012/07/11/jellyfish-plague-hits-...
Ilmoitus
Matkailu-uutisia
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkakohteet
Rantalomamahdollisuuksistaan tunnettu Montenegro sopii lomanviettokohteeksi kaikenikäisille. Historialliset kaupungit, upeat hiekkarannat sekä kauniit vuoristomaisemat ovat lomalaisen kannalta Montenegron parasta antia.
Pafos pysyy monen matkalaisen suosikkikohteena vuodesta toiseen. Pafoksen valtteina on pitkä historia, joka näkyy ja tuntuu kaikkialla kaupungissa liikkuessa, sekä koko perheelle sopivat rantalomamahdollisuudet.
Hanian rannikko tarjoaa erityisesti loistavat mahdollisuudet rentoon rantalomailuun. Hania on mukavan tasapainoinen lomakohde Kreetalla - koko perheelle.
Tiibet on eittämättä yksi kiehtovimmista matkustuskohteista Aasiassa. Toden ja tarun rajamailla sijaitseva buddhalaisvaltio on innoittanut rämäpäisiä matkaajia läheltä ja kaukaa läpi historian.
Häkellyttävien korkeuserojen ja maailmankuulujen siltojen kotikaupunki on monelle kaikkein helpoiten lähestyttävin osa Amerikkaa. San Franciscon rento elämänmeno ja täydellinen ilmasto lumoavat oikeutetusti lomalaiset vuodesta...
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkatarinat
Uusimmat artikkelit
Äkkilähdöt


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.
Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |

Main menu
SEURAAVAT ÄKKILÄHDÖT
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
ILMOITUS
VIIKON KYSYMYS
SUOSITUIMMAT MATKAKOHTEET
SATUNNAINEN MATKAKOHDE
SUOSITUIMMAT MATKATARINAT
SATUNNAINEN MATKATARINA
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Monilla ihmisillä, varsinkin niillä, jotka lentävät harvoin, on suuria ja jopa...
Saavuimme Berliiniin junalla, rautatieasema oli jo tuttu paikka, koska se on yksi...