tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Valtio: | Thaimaa |
Asukasluku: | 348 504 |
Metropolialueen asukasluku: | - |
Aikavyöhyke: | UTC+7 |
Kesäaika: | ei käytössä |
Aikaero Suomeen: | +5 |
Valuutta: | Baht (THB) |
Pinta-ala: | 543 km² |
Viralliset kielet: | thai |
Phuket on suurin Thaimaan saarista ja sijaitsee Etelä-Thaimaan rannikolla. Saari on 50km pitkä ja 20km leveä. Saaren pohjoisosassa sijaitsee kansainvälinen lentokenttä, suurin osa rannoista vastaavasti lounaisosassa. Phuket town eli Phuketin ainoa kaupunki sijaitsee saaren kaakkoisrannalla. Yöelämän saarella on keskittynyt läntiselle Patong Beachille.
Alkujaan Phuketin asukkaat olivat kalastajia, jotka joutuivat kosketuksiin julman maailman kanssa Intian ja Kiinan välisen kaupan kautta. 1800-luvun kolonialistiherrojen muiluttaessa oopiumia kiinaan monet siirtolaiset ajautuivat Phuketiin siirtotyöläisiksi. Varsinkin portugalilaisten vaikutus alueella näkyy vahvana. Juhlapyhien moninaisuus myös kertoo asukasrakenteesta, niin buddhalaisten, muslimien kuin kiinalaistenkin pyhäpäivät vietetään samanlaisella hartaudella.
Sittemmin turismin mukanaan tuoma kehitys on muovannut Phuketin kasvoja uusiksi. Välillä kaikkialla läpitunkeva kaupallisuus alkaa käydä hermoille, jolloin tietää olevan aika vetäytyä jollekin lukuisista rauhallisista rannoista kaukana ihmisvilinässä. Suuri osa Phuketin viehätyksestä on kaiken muutoksen läpi näkyvässä thaimaalaisten myönteisessä elämänasenteessa sekä alueen turmeltumattomassa luonnossa.
Phuketissa elohopea putoaa harvoin kauaksi 30 celsius asteen lukemista, mikä onkin juuri sitä mitä täältä tullaan hakemaan. Vuoteen mahtuu kaksi sesonkia, kuiva ja kostea. Ilmankosteus on aina huipussaan, mutta kosteana sesonkina lisänä ovat vielä runsaat monsuunisateet.
Paras aika vierailla Phuketissa on kuivalla kaudelle eli joulu-tammikuusta pitkälle kevääseen. Tällöin sää Phuketissa on miellyttävin. Monsuunikausi alkaa toukokuussa ja kestää syksyyn.
Ilmasto vaihtelee kuitenkin paljon, ja sadekaudellakin saattaa olla hyvin pitkiä kauniita jaksoja. Joka tapauksessa, ilmasto on jatkuvasti läkähdyttävän kuuma, joten päädytpä Phuketiin talvella tai kesällä, muista ehdottomasti tankata runsaasti nesteitä.
Phuketin kansainvälinen lentokenttä sijaitsee saaren pohjoisosassa. Phuketin lentokentältä on hyvät yhteydet niin Phuket towniin kuin kaikille alueen päärannoista. Halvat äkkilähdöt kannattaa tarkistaa äkkilähtö.fi :n hakukoneella.
Saari on verrattaen suuri, joten tarvitset allesi kulkuneuvon. Auton vuokraaminen on suhteellisen edullista ja helpottaa kauniin saaren kartoittamista huomattavasti. Myös moottoripyörät ovat suosittuja, vaikkakin liikenne on hyvin vaarallista ja onnettomuuksia tapahtuu usein.
Taksit ovat kätevä muoto liikkumiseen sekä hyvin edullisia. Phuketissa on myös heppoisempia tuktukeja liikkumiseen. Tuktuk-kuskit ovat varsin hintatietoista väkeä ja hinnat ovat nousseet järjettömiä määriä parin viime vuoden sisällä. Tuktukit eivät aja mittarin mukaan, joten hinta on aina neuvoteltava etukäteen – muista tinkiä!
Suurin vetonaula Phuketissa on ehdottomasti rantaelämä ja rentoutuminen. Saarella on kuitenkin joitakin nähtävyyksiä joita ihastella rantahedonismin lomassa:
Sitten itse asiaan. Biitsejä Phuketissa on ehdottomasti tarpeeksi tyydyttämään vaativimmankin rantapummin tarpeet. Aloita vaikka eloisalta Patong Beachilta tai rauhallisemmilta ja idyllisemmiltä Laem Singhin tai Nai Harnin rannoilta.
Koska turistit sanelevat Phuketissa tahdin, löytyy saarelta kaikkea mahdollista viihdettä mitä kuvitella saattaa. Tietyt erikoistuneet palvelut ovat myös alueella selvästi kotimaata halvempia. Joitakin esimerkkejä:
Lapsiperheille Phuketissa kehittyneimmät palvelut ovat Karon ja Kara Beacheilla, jotka ovat myös rauhallisempia. Phuket Zoo on mieluisa ajanviettopaikka lapsiperheille, kuten myös muu eläinteeman ympärille koottu aktiviteetti elefanttiajeluista lähtien.
Phuketissa on suuri määrä pieniä putiikkeja, joissa kaupataan tavaraa laidasta laitaan. Rihkaman lisäksi mukaan kannattaa poimia esimerkiksi korkealaatuista paikallista batiikkia, helmikoruja tai taidetta.
Ruoka on Phuketissa kuten muuallakin Thaimaassa suureksi osaksi erinomaista. Vaihtelussa riittää, varsinkin Phuketissa, jossa monet länkkäri-reissaajat ovat jääneet alueelle ja elättävät itsensä perustamallaan ravintolalla.
Perusruoka keskittyy merenelävien ympärille. Chiliä, katkarapuja, nuudelia ja riisiä tulee Phuketissa yleensä nautiskeltua suuret määrät. Mikäli asuinmuodossasi löytyy mahdollisuus kokkailuun, kannattaa kokeilla myös rakennella lounasta toreilta ja marketeista löytyvästä taatusti tuoreesta tarjonnasta.
Phuketissa majoitus on sitä kalliimpaa mitä lähempänä rantaa asut. Halvat hotellit Phuketissa sijaitsevat Phuket townissa eli kauimpana biitsistä. Rannalla sijaitseva majoitus on totta kai kaikkein miellyttävin tapa rentoutua, mutta liikkuminen pienellä saarella on kätevää ja etäisyydet eivät vaikeuta elämää kohtuuttomasti. Lapsiperheiden kannattaa muistaa tiedustella lapsiystävällistä majoitusta, Phuketissa lapsiperheet on huomioitu yleensä todella hyvin.
Turismin räjähdysmäinen kasvu on viime vuosina lisännyt Phuketissa turisteihin kohdistunutta rikollisuutta. Phuket on kuitenkin edelleen turvallinen kohde, kunhan muistaa käyttää tervettä maalaisjärkeään. Maaninen liikenne on uhkista kaikkein todellisin.
Vuoden 2004 tsunami jätti saaren joksikin aikaa täysin toimintakyvyttömäksi. Jottei vastaavaa enää koskaan tapahtuisi, ovat alueen viranomaiset ottaneet asiakseen varautua tuleviin tsunameihin parhaansa mukaan.
Muuta Thaimaata ajoittain riivaava poliittinen epävakaus ei yleensä ulotu Phuketiin, joten keskittyminen rentoutumiseen ei hevin muutamasta protestista keskeydy.
Phuket on täydellinen rantalomakohde, josta ei voi olla pitämättä. Haetpa saarelta rauhaisaa rentoutumista, hikistä biletystä pikkutunneille tai vesiurheiluaktiviteetteja mykistävissä puitteissa, Phuketista löydät ne kaikki. Pakkaa matkalaukut ja suuntaa jo kohti Kaakkois-Aasian ehdotonta lomakohdetta!
Artikkelin pääkuva: edwin.11 (CC BY 2.0)
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Tutkiskeltiin etukäteen myymälöitä netistä, koska siellähän ne näyttäisi nykyään...
Tanskan pääkaupunki Kööpenhamina elää suosionsa huipulla. Sen lisäksi, että...
Matka sujuu helposti ja halvalla, Helsingistä lautalla lahden yli ja Tarttoon...