Mitään koskematonta näkymää on kuitenkaan turha toivoa, tämä alunperin 1100-...
Kansainvälinen viinitapahtuma valtaa Budapestin syyskuussa

Budapestin kansainvälinen viini -festivaali on yksi Unkarin arvostetuimmista ja isoimmista viinitapahtumista. Viiden päivän aikana viininystäville on tarjolla paljon erilaista ohjelmaa.
Paikalla on Unkarin parhaiden viinien lisäksi laatuviinejä myös muualta maailmasta. Maistelun lomassa kansainvälisesti arvostetut ja palkitut viinintekijät opastavat sekä vastaavat viiniaiheisiin kysymyksiin. Tänä vuonna pääsosassa ovat nuoret viinintekijät, joiden uudentyylisiä viinejä vierailijat pääsevät kokeilemaan.
Festivaalien aikana on myös mahdollisuus osallistua suosittuun viinikouluun (Wine University), johon sisältyy asiantuntijoiden luentoja viineistä sekä viinien maistelua.
Viinien lisäksi makunystyröitä pääsee hivelemään erilaisilla unkarilaisilla ja kansainvälisillä herkuilla.
Festivaaleilla on myös paljon musiikki- ja kulttuuritarjontaa. Vieraat pääsevät nauttimaan monista konserteista sekä livemusiikista. Lapsiakaan ei ole unohdettu, vaan myös lapsiperheille löytyy ohjelmaa.
Lähteet: http://www.aborfesztival.hu/index.php?page=hir&id=170&a=0
Kuva: m-louis (CC BY-SA 2.0)
Ilmoitus
Matkailu-uutisia
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkakohteet
Peru on mielenkiintoinen maa, jonka rikas ja vanha kulttuuri kiinnostavat varmasti monia. Sekoitus historiaa, Etelä-Amerikan tunnelmaa ja eksoottista luontoa vetävät matkailijoita inkojen muinaisille maille.
Kiova on ehdottoman kiinnostava kaupunkilomakohde. Monipuolinen kulttuuritarjonta, vilkas yöelämä, merkittävät nähtävyydet ja länsimaalaisittain edullinen hintataso tekevät siitä houkuttelevan kohteen.
Ukrainasta löytyy tekemistä moneen makuun, historiallisia nähtävyyksiä riittää muinaisista antiikin ajoista lähtien, jatkuen aivan lähihistoriaan asti.
Kotorin kaupunki sijaitsee eittämättä Montenegron majesteettisimmalla paikalla. Kaupunkia reunustavat korkeat vuoret sekä turkoosinsininen merivesi luovat mahtavat puitteet kaupunkilomalle ikään katsomatta.
Budva on vuodesta toiseen yksi suosituimpia Adrianmeren lomakohteita. Budvassa yhdistyvät hyvät palvelut, viihteen ehdoilla etenevä aikataulu sekä kuvankauniit hiekkarannat.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkatarinat
Uusimmat artikkelit
Äkkilähdöt


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.
Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |

Main menu
SEURAAVAT ÄKKILÄHDÖT
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
ILMOITUS
VIIKON KYSYMYS
SUOSITUIMMAT MATKAKOHTEET
Costa del Sol, eli Aurinkorannikko on alue Välimeren rannikolla Espanjassa. Alue...
SATUNNAINEN MATKAKOHDE
SUOSITUIMMAT MATKATARINAT
SATUNNAINEN MATKATARINA
Lennot Suomesta Riikaan ovat todella nopeita ja halpoja, tuskin on ravintolakärry...
Majoituksessa säästäminen on todella tärkeää, koska se lohkaisee helposti...