Tutkiskeltiin etukäteen myymälöitä netistä, koska siellähän ne näyttäisi nykyään...
Itsenäinen vaellusmatkailu kielletään Nepalissa

Vaellusryhmien on ollut pakko pitää mukanaan virallista opasta jo pidemmän aikaa, mutta ensi kuussa kyseinen sääntö vaikuttaa myös yksinään vaeltaviin.
Paikallinen matkaoppaiden kattojärjestö Trekking Agencies Association of Nepal (TAAN) on ottanut uuden säännöksen vastaan positiivisesti. TAAN uskoo uuden säännön suitsivan laitonta opasbisnestä ja parantavan matkailijoiden turvallisuutta.
Yksi syy pakolliseen oppaaseen lienee se, että viime aikoina Nepalin vaellusreiteillä on sattunut muutama väkivallanteko, pahin niistä johti belgialaisen matkailijan kuolemaan ja muutama matkailija on kadonnut alueella.
Kriitikoiden mukaan uusi sääntö on täysin turha, koska vaeltajiin kohdistuva väkivalta on kuitenkin todella harvinaista vaeltajien määrään nähden. Uuden säännön motiiviksi on epäilty myös puhtaasti halua saada matkailijoilta enemmän rahaa. Osa paikallisista asukkaista on pelännyt myös, että uusi sääntö ja siitä seuraava lisäkulu saattaa karkoittaa osan vaellusmatkailijoista muille patikointimaille.
Uudistuksesta seuraava kulu yksin vaeltavalle on noin 10 $ / päivä, joten harvaa länsimaista matkailijaa se toki estää Nepalin vaellusmatkalle lähtemästä.
Lähteet:
http://www.taan.org.np/newsdetail/now-support-staff-mandatory-for-trekkers
http://www.telegraph.co.uk/travel/activityandadventure/9456344/Nepal-to-...
Kuva: ilkerender (CC BY 2.0)
Ilmoitus
Matkailu-uutisia
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkakohteet
Lomailijalle Hong Kong on erittäin mielenkiintoinen sekoitus länttä ja itää. Ostosparatiisina tunnettu Hong Kong tarjoaa myös kauniita luonnonmaisemia patikointiin sekä Aasian monipuolisimpia ruokakulttuureita
Tel Aviv on loistokohde ikään katsomatta. Tel Avivin hiekkarannat, shoppailumahdollisuudet sekä juhlahumu pitävät otteessaan helposti viikon jos toisenkin.
Eilat on mainio rantalomakohde ikään katsomatta. Kaupungin Punaisellemerelle avautuvat hiekkarannat vesiurheilumahdollisuuksineen ja hienoine koralliriuttoineen sekä mystinen Negevin autiomaa tarjoavat viihdykettä pitkäksi aikaa....
Tämän päivän Jerusalem on turvallinen matkakohde, jossa historia ja nykypäivä ovat kietoutuneet erottamattomasti toisiinsa, ja muodostavat paketin jonka äärelle toivoo pääsevänsä pian uudestaan.
Merkittävät historialliset nähtävyydet ja muutenkin laadukas tarjonta esimerkiksi kulttuurin ja aktiviteettien suhteen, turvallisissa puitteissa ovat asioita joiden takia Bern kannattaa ottaa huomioon lomakohdetta valitessa.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkatarinat
Uusimmat artikkelit
Äkkilähdöt


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.
Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |

Main menu
SEURAAVAT ÄKKILÄHDÖT
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
ILMOITUS
VIIKON KYSYMYS
SUOSITUIMMAT MATKAKOHTEET
SATUNNAINEN MATKAKOHDE
SUOSITUIMMAT MATKATARINAT
SATUNNAINEN MATKATARINA
Mitään koskematonta näkymää on kuitenkaan turha toivoa, tämä alunperin 1100-...
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Majoituksessa säästäminen on todella tärkeää, koska se lohkaisee helposti...