Saavuimme Berliiniin junalla, rautatieasema oli jo tuttu paikka, koska se on yksi...
Kanariansaarilla evakuoitu ihmisiä maastopalojen vuoksi

Tuli on tuhonnut La Gomeralla suuren osan Garajonayn luonnonsuojelualueesta, joka on Unescon maailmanperintökohde. Viranomaisten mukaan vie vuosikymmeniä ennen kuin alue toipuu ennalleen.
Myös naapurisaari Teneriffa on kärsinyt paloista. Suositulla matkailusaarella on tieyhteyksiä ja voimalinjoja poikki, sekä noin 200 hehtaaria maata on tuhoutunut.
Espanjan mantereellakaan ei ole vältytty maastopaloilta. Kahden palomiehen raportoidaan kuolleen yrittäessään sammuttaa paloa Torremanzassa, lähellä Alicantea. Myös luoteisessa Espanjassa, Ourensessa on jouduttu evakuoimaan kyliä. Ourensen palot on saatu hallintaan.
Helikopterit ja lentokoneet ovat auttaneet sammutustöissä niin saarilla kuin mantereellakin.
Espanjan rankat maastopalot ovat iskeneet ennätyskuivan talven jälkeen. Kanariansaarilla lämpötilat ovat olleet erittäin korkeita, jopa 40°C.
Maastopalot eivät ole vaikuttaneet lentoihin Teneriffalla eikä La Gomeralla. Kanariansaarilla liikkujien on kuitenkin hyvä seurata uutisia palojen kehittymisestä.
Kuvassa maastopalo Espanjassa, lähellä Pegoa ja Alicantea.
Lähteet:
http://www.telegraph.co.uk/travel/travelnews/9472080/Foreign-Office-warn...
http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-19241323
http://edition.cnn.com/2012/08/11/world/africa/canary-islands-wildfires/...
Kuva: greytop (CC BY-ND 2.0)
Ilmoitus
Matkailu-uutisia
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkakohteet
Maltan pääkaupunki Valletta on mainio johdatus saarivaltion kulttuuriin sekä vaiheikkaaseen historiaan. Ristiretkeläisritarien sekä muiden sankarihahmojen edesottamuksien tutkiminen pitää kaupunkiloman mielenkiintoisena pitkään.
Aivan Latvian pääkaupungin kupeessa sijaitseva Sigulda on loistokohde historiasta sekä luonnon parissa vaeltelusta kiinnostuneille. Kaupungista löytyy myös koko ajan enemmän tasokkaita kylpyläpalveluita sekä muuta mukavaa jolla...
Historiallisen Dalmatian keskiosassa sijaitseva Split on yksi Kroatian matkatuimmista kohteista. Maailmankuulun historiallisen keskustan ja Diolectianuksen palatsin lisäksi Split on kätevä kauttakulkukaupunki muualle Dalmatiaan.
Yangshuo tarjoaa mainiot mahdollisuudet rentoutumiseen tai urheiluaktiviteetteihin niitä kaipaaville. Leppoisa liplattelu bambulautalla pitkin kristallinkirkasta Li-jokea tai vaahtopäiset tyrskyt jollain alueen lukuisista koskista...
Shanghai tarjoaa parasta viihdettä Kiinassa, etsitpä sitten harmonista aasialaista tunnelmaa tai nykyaikaisia huvituksia neonvalojen loisteessa.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkatarinat
Uusimmat artikkelit
Äkkilähdöt


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.
Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |

Main menu
SEURAAVAT ÄKKILÄHDÖT
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
ILMOITUS
VIIKON KYSYMYS
SUOSITUIMMAT MATKAKOHTEET
Costa del Sol, eli Aurinkorannikko on alue Välimeren rannikolla Espanjassa. Alue...
Jerez de la Frontera on mielenkiintoinen kaupunki eteläisessä Espanjassa. Jerez...
SATUNNAINEN MATKAKOHDE
SUOSITUIMMAT MATKATARINAT
SATUNNAINEN MATKATARINA
Mitään koskematonta näkymää on kuitenkaan turha toivoa, tämä alunperin 1100-...
Vietin saarella kolme päivää ja kaksi yötä viime kesänä, pääkaupunki Korfu...
Monilla ihmisillä, varsinkin niillä, jotka lentävät harvoin, on suuria ja jopa...