Monilla ihmisillä, varsinkin niillä, jotka lentävät harvoin, on suuria ja jopa...
Halpalentoyhtiöiden lisämaksut syyniin Espanjassa
Monille suomalaisillekin on tuttua lukuisten halpalentoyhtiöiden tapa myydä lentolippu erikseen, mutta laskuttaa lisämaksuja mitä erilaisimmista palveluista. Tyypillisin lisämaksu koskee ruumaan laitettavia matkatavaroita ja matkalipun tulostamista kentällä, eli check-in:niä. Espanjassa ollaan ilmeisen tyytymättömiä tähän toimintatapaan, sillä lehtitietojen mukaan viranomaiset ovat puuttumassa käytäntöön.
The Telegraph -lehden mukaan Malagan yleinen syyttäjä perustaa juttunsa vanhaan, mutta edelleen voimassa olevaan ilmailulakiin, joka määrää, että lentoyhtiön on kuljetettava matkustaja ja hänen laukkunsa matkalipun hinnalla. The Telegraph perustaa tietonsa Malagalaisiin lehtitietoihin.
Lentoyhtiöiden lisämaksut ovat olleet selkeässä nousussa, joten viranomaisten aikeet puuttua tilanteeseen on otettu kuluttajien puolesta vastaan, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, varsin positiivisesti. Mikäli kaikki maksut tulisivat selville jo tilausvaiheessa olisi kuluttajan huomattavasti helpompi vertailla eri tyhiöiden hintoja.
Aika näyttää, kuinka oikeusjuttu Espanjassa etenee ja onko sillä laajempiakin vaikutuksia halpalentoyhtöiden hinnoittelupolitiikkaan Euroopassa.
Lähteet:
http://www.telegraph.co.uk/travel/travelnews/9449884/Airlines-face-legal...
http://www.surinenglish.com
Ilmoitus
Matkailu-uutisia
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkakohteet
Rantalomamahdollisuuksistaan tunnettu Montenegro sopii lomanviettokohteeksi kaikenikäisille. Historialliset kaupungit, upeat hiekkarannat sekä kauniit vuoristomaisemat ovat lomalaisen kannalta Montenegron parasta antia.
Pafos pysyy monen matkalaisen suosikkikohteena vuodesta toiseen. Pafoksen valtteina on pitkä historia, joka näkyy ja tuntuu kaikkialla kaupungissa liikkuessa, sekä koko perheelle sopivat rantalomamahdollisuudet.
Hanian rannikko tarjoaa erityisesti loistavat mahdollisuudet rentoon rantalomailuun. Hania on mukavan tasapainoinen lomakohde Kreetalla - koko perheelle.
Tiibet on eittämättä yksi kiehtovimmista matkustuskohteista Aasiassa. Toden ja tarun rajamailla sijaitseva buddhalaisvaltio on innoittanut rämäpäisiä matkaajia läheltä ja kaukaa läpi historian.
Häkellyttävien korkeuserojen ja maailmankuulujen siltojen kotikaupunki on monelle kaikkein helpoiten lähestyttävin osa Amerikkaa. San Franciscon rento elämänmeno ja täydellinen ilmasto lumoavat oikeutetusti lomalaiset vuodesta...
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkatarinat
Uusimmat artikkelit
Äkkilähdöt
Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.
Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
Main menu
SEURAAVAT ÄKKILÄHDÖT
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
ILMOITUS
VIIKON KYSYMYS
SUOSITUIMMAT MATKAKOHTEET
SATUNNAINEN MATKAKOHDE
SUOSITUIMMAT MATKATARINAT
SATUNNAINEN MATKATARINA
Olen käynyt Unkarissa useamman kerran puolisoni kanssa, useimmiten olemme...
Saavuimme Berliiniin junalla, rautatieasema oli jo tuttu paikka, koska se on yksi...
Matka sujuu helposti ja halvalla, Helsingistä lautalla lahden yli ja Tarttoon...