Ensimmäinen Espanjan matkani - Barcelona-Valencia

Olin jo pitkään halunnut käydä Espanjassa ja 2009 alkukesästä pääsin vihdoin toteuttamaan aikeeni. Kohteiksi tuli Valencia ja Barcelona. Järjestelyt hoituivat omatoimisesti, halvat lennot ja hostellit löytyivät tietenkin netistä.

Ilmoitus

Ensin oltiin Valenciassa, joka osoittautui todella kivaksi kaupungiksi. Tunnelma oli hyvä ja jotenkin todella espanjalainen. Ruoka oli hyvää ja ravintoloiden hintalaatusuhde tosi hyvä, noin 10 eurolla sai erittäin maukkaan ja runsaan useamman ruokalajin illallisen yhdellä juomalla. Valencia on etenkin kalaruokien ystäville mahtava kaupunki. Valenciassa käytiin katsomassa myös todella vakuuttava flamenco-esitys paikallisten suosimassa yökerhossa, joten ei ollut hinnallakaan pilattu. Yöelämääkin kaupungista löytyi minun mielestäni ihan tarpeeksi, vaikka Barcelonassa sitä kyllä oli vielä enemmän. Nähtävyyksiä ja kaunista kaupunkia oli riittämiin ja kaupungin ranta oli todella hyvä.

Valencian jälkeen mentiin Barcelonaan, joka olikin heti enemmän muiden Euroopan suurkaupunkien kaltainen, kansainvälisempi, enemmän turisteja, kiireisempi meininki ja koko ajan jotain tapahtumia. Barcelonassa ravintolat tuntuivat olevan vähän tyyriimpiä, eikä yhtä hyvää hintalaatusuhdetta löytynyt lähellekkään yhtä helposti kuin Valenciassa, mutta valinnanvaraa kuitenkin riitti. Ranta oli täälläkin ihan hyvä, mutta ei mielestäni Valencian veroinen. Yöelämä oli kyllä maineensa veroista, viikon joka päivänä kova meno ja baarikierroksia tarjolla.

Kokonaisuudessaan Espanja oli hieno kokemus. Ihmiset oli tosi ystävällisiä ja jos viitsii opetella edes vähän espanjaa (se on oikeesti melko helppo kieli), niin saa vielä vähän extraystävällisyyttä ja hymyä kaupan päälle. Lämmintä riitti, mulle välillä jopa vähän liian kuuma, kun aurinko porotti täysiä ja varjolämpötila joka päivä yli 30 astetta. Hinnat ihan selkeästi halvempia kuin Suomessa, jos vain syö ja juo fiksuissa paikoissa.

Valencia ja Barcelona olivat aika erilaisia kaupunkeja. Valenciassa oli enemmän sellainen tunnelma, kuin mitä olin aina ajatellutkin Espanjassa olevan ja vähän sellaisen pienemmän kaupungin fiilis. Minun mielestäni myös ruokailun hintalaatu oli parempi Valenciassa, vaikka löytyi Barcelonastakin hyviä mestoja. Barcelona taas sopii paremmin, mikäli haluaa enemmän sykettä ja vilkkaampaa yöelämää. Yksi asia on varma, Espanjaan aion vielä palata.

Kuva on Barcelonan rannalta.

Arvostele tämä sisältö

Ilmoitus

Uusimmat matkatarinat

Ihana Thaimaa! | Matkatarina
KAUAS ON PIKÄ MATKA! Monilla suomalaisilla on outo käsitys Thaimaan sadekaudesta. Tulin juuri kolmen viikon lomaltaSamuilta, Koh Taolta ja Bangkokista. Oli muuten 52. kertani Taikkulassa. Toimin myös pienryhmien oppaana erikoisalana...
Loma Korfun kaupungissa | Matkatarina
Korfun saari on suosittu matkakohde, niin suosittu, että voidaan hyvin puhua massaturismista. Saaren pääkaupunki, sekin nimeltään Korfu, ei sen sijaan ole kovinkaan turistikoitunut.
Pikavisiitti Berliiniin. | Matkatarina
Viime kesänä sain mahdollisuuden käydä pikavierailulla Berliinissä. Aiemmat Berliinin kokemukseni rajoittuivat lähinnä jatkoyhteyksien odotteluun rautatieasemalla. Nytkin aikataulu oli melko kiireinen ja neljän hengen porukkamme...
Virossa on muutakin kuin Tallinna - pidennetty viikonloppu... | Matkatarina
Suurelle osalle suomalaisista Tallinna on tuttu kaupunki, mutta muu Viro täysi mysteeri. Myös itselleni asia oli pitkään näin, kunnes sain mahdollisuuden tutustua Tarttoon, joka on maan toiseksi suurin kaupunki.
Pikkurahalla Pariisissa, selviä alle 50€ / päivä | Matkatarina
Pariisi on mahtava, kaunis, antoisa ja todella kallis kaupunki, mutta voiko Pariisista nauttia pikkubudjetilla, voiko reppureissaaja nauttia kaupungista alle 50 euron päiväbudjetilla? Kyllä voi. Itse olen tämän testannut ja päätin...

Uusimmat matkakohteet

Mallorca | Matkakohteet

Mallorca on tunnettu ja suosittu matkaohde. Erityisesti rantalomakohteena suosittu saari tarjoaa kattavan aktiviteettitarjonnan golfista aina extreme-kiipeilyyn, eikä bilettäjäkään pety. Myös kaunis luonto houkuttelee Mallorcan...

Málaga | Matkakohteet

Vaikka Picasson synnyinkaupunkina tunnettu Málaga on Aurinkorannikon alueen merkittävin kaupunki, niin matkakohteena se ei ole alueen suosituimpia. Mutta turha tätä kaupunkia on vältellä, Málagasta löytyy monipuolisia...

Madrid | Matkakohteet

Madrid on Espanjan pääkaupunki ja maan talouden, sekä kulttuurin merkittävimpiä keskuksia. Madrid on nahtava kaupunkilomakohde, josta löytyy niin nähtävyyksiä, shoppailumahdoliskuuksia, ravintoloita kuin bileitäkin.

Kanariansaaret | Matkakohteet

Suomalaisten keskuudessa todellinen klassikko ja ainainen suursuosikki. Rantalomaparatiisi valtavalla aktiviteettitarjonnalla ja lumoavalla luonnolla. Soveltuu erinomaisesti myös esimerkiksi patikoijille. Kanariansaaret tunnetaan...

Egypti | Matkakohteet

Egypti on kerrassaan upea kohde, jolla on mahtava historia ja uskomattomat historialliset nähtävyydet. Ehdottomiin etuihin kuuluu ainainen lämpö, jonne on mukava paeta Suomen räntäsateita. Maassa on paljon tekemistä ja monien...

Uusimmat artikkelit

Myanmar - Bagan
Kolme kovaa - näissä kaikki eivät ole vielä käyneet! | Artikkeli
Onko Aurinkorannikko koluttu perinpohjin? Joko Thaimaa on nähty? Haluatko mennä sinne, minne suurin osa matkailijoista ei vielä ole löytänyt? Äkkilähtö.fi tarjoilee inspiraation lähteeksi kolme hyväksi havaittua aluetta...
Äkkilähdön hostellitärpit keväälle 2015 | Artikkeli
Äkkilähdön toimitus kiertää aktiivisesti maailmaa ja samalla tulee koluttua majoitus jos toinenkin. Tässä kevään hostellitärpit omatoimimatkaajille (jokainen on Äkkilähdön toimituksen puolesta testattu luokassaan erinomaiseksi).
älypuhelin
Matkapuhelimen käyttö Euroopassa halpeni | Artikkeli
Matkailijat ottanevat ilolla vastaan uudet hintakatot EU-alueen verkkovierailuille. Matkailijat ovat vuosikausia joutuneet pelkäämään puhelinlaskun suuruutta varsinkin pidempien matkojen jäljiltä. EU on kuitenkin vuodesta 2012...
Brasilia - Thomás (CC BY 2.0)
Jalkapallon MM-kisoja fiilistelemään Brasiliaan - ei se... | Artikkeli
Monet uutislähteet ovat kertoneen Brasilian MM-kisojen alla, että lennot ja majoitus maksavat hävyttömän paljon ja erityisesi Rio de Janeiroon matkustaminen on tällä hetkellä lähes mahdottoman kallista lystiä. Onko asia tosiaan näin?
wc-paperi
Turistiripuli - kuinka välttää se ja kuinka selvitä siitä | Artikkeli
Turistiripuli on yksi yleisimmistä matkailijoita vaivaavista vitsauksista, Pahimmillaan tämä ikävä vaiva saattaa pilata koko loman, sillä matkasta on vaikea nauttia, jos lähimmän toiletin on löydyttävä 10 metrin säteeltä. On kuitenkin...

Äkkilähdöt

LÄHTÖPÄIVÄ VÄLILLÄ  -        KESTO      


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.

Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.



LÄHTÖPV. MAA| KAUPUNKI|HOTELLI LÄHTÖKAUPUNKI JÄRJESTÄJÄ KESTO|HINTA
äkkilähtöä