Metsästys

Metsästäminen on yksi maailman vanhimpia elinkeinoja. Nykyään metsästäminen on enää harvoille elinehto, mutta vielä tänäkin päivänä suurin osa metsästäjistä hyödyntää saamansa riistan ravintona. Ravintona riistaliha onkin todella eettistä ruokaa. Paitsi Suomessa myös ulkomailla voi harrastaa metsästämistä. Metsästysmatkailulla on pitkät perinteet ja nykyään metsästysmatkailussa on pääsääntöisesti otettu eettinenkin puoli hyvin huomioon. Tässä on listattuna kohteita, joissa on mahdollista harrastaa metsästystä.

Pallas-Yllästunturin alue on hieno luontokohde, joka sopii erityisesti vaellusta ja hiihtovaellusta harrastaville. Myös laskettelu onnistuu. Mahtava Lapin luonto on alueen matkailuvaltti.

Kuusamo on kaupunki luonnon keskellä. Alue tarjoaa mahtavia maisemia ja valtavan määrän erilaisia aktiviteetteja kesät talvet. Ehdottoman hyvä kohde luonnon ja/tai toiminnallisen loman ystäville.

Lappi on Suomen suosiuimpia kohteita kansainvälisesti ja se tarjoaa myös suomalaisille laadukkaita seikkailuja, kokemuksia ja elämyksiä.

Suomi on matkailumaa, joka meiltä suomalaisilta usein jää liian vähälle huomiolle. Maastamme löytyy valtavasti mielenkiintoisia paikkoja, kohteita ja tapahtumia.

Irlanti on yksi Euroopan suosituimpia lomakohteita, eikä syyttä. Nykypäivän Irlanti on kiehtova sekoitus vanhaa kelttiläistä perinnettä, tyrmäävän kaunista luontoa sekä persoonallisia kulttuurikaupunkeja.

Viro on suomalaisille rakas matkakohde johtuen lukuisista syistä. Helsingistä vain puolentoista tunnin matkan päässä löytyykin mielenkiintoinen kulttuuri jota nykypäivänä osataan arvostaa pelkkää viinarallia syvemmin

Puola on mielenkiintoinen matkakohde. Maasta löytyy suuria kaupunkeja palveluineen ja huveineen, historiallisia nähtävyyksiä ja aktiviteettejakin. Puola on myös nopean ja melko halvan lentomatkan päässä. Bonuksena maa on edelleenkin halpa...

Costa Rica on mahtava sekoitus monipuolista luontoa, rentoja Karibian rytmejä sekä tunnelmallisia rantakaupunkeja. Viidakkoretkien hikinen tunnelma villin luonnon parissa, auringonpalvonta paratiisimaisilla rannoilla tai merikilpikonnien...

Vastakohtien Amerikan Yhdysvallat sopii matkailijalle kuin matkailijalle. Kaikkea löytyy Hollywoodin loistosta tienvarsi-dinereihin ja Kalliovuorten jylhistä vuorista Coloradon kanjoneihin. Halusitpa lomaltasi rantalöhöilyä tai suurkaupungin...

Kiertely keskiaikaisissa linnoissa, upeat viinitilat Provencessa ja Chablissa, jalat kipeyttävä shoppailu Pariisissa ja auringon palvominen Rivieralla. Monipuolisessa Ranskassa voit kokea kaiken tämän ja niin paljon muuta!

Uusimmat matkakohteet

Peru | Matkakohteet

Peru on mielenkiintoinen maa, jonka rikas ja vanha kulttuuri kiinnostavat varmasti monia. Sekoitus historiaa, Etelä-Amerikan tunnelmaa ja eksoottista luontoa vetävät matkailijoita inkojen muinaisille maille.

Kiova | Matkakohteet

Kiova on ehdottoman kiinnostava kaupunkilomakohde. Monipuolinen kulttuuritarjonta, vilkas yöelämä, merkittävät nähtävyydet ja länsimaalaisittain edullinen hintataso tekevät siitä houkuttelevan kohteen.

Ukraina | Matkakohteet

Ukrainasta löytyy tekemistä moneen makuun, historiallisia nähtävyyksiä riittää muinaisista antiikin ajoista lähtien, jatkuen aivan lähihistoriaan asti.

Kotor | Matkakohteet

Kotorin kaupunki sijaitsee eittämättä Montenegron majesteettisimmalla paikalla. Kaupunkia reunustavat korkeat vuoret sekä turkoosinsininen merivesi luovat mahtavat puitteet kaupunkilomalle ikään katsomatta.

Budva | Matkakohteet

Budva on vuodesta toiseen yksi suosituimpia Adrianmeren lomakohteita. Budvassa yhdistyvät hyvät palvelut, viihteen ehdoilla etenevä aikataulu sekä kuvankauniit hiekkarannat.

Uusimmat matkatarinat

Ihana Thaimaa! | Matkatarina
KAUAS ON PIKÄ MATKA! Monilla suomalaisilla on outo käsitys Thaimaan sadekaudesta. Tulin juuri kolmen viikon lomaltaSamuilta, Koh Taolta ja Bangkokista. Oli muuten 52. kertani Taikkulassa. Toimin myös pienryhmien oppaana erikoisalana...
Loma Korfun kaupungissa | Matkatarina
Korfun saari on suosittu matkakohde, niin suosittu, että voidaan hyvin puhua massaturismista. Saaren pääkaupunki, sekin nimeltään Korfu, ei sen sijaan ole kovinkaan turistikoitunut.
Pikavisiitti Berliiniin. | Matkatarina
Viime kesänä sain mahdollisuuden käydä pikavierailulla Berliinissä. Aiemmat Berliinin kokemukseni rajoittuivat lähinnä jatkoyhteyksien odotteluun rautatieasemalla. Nytkin aikataulu oli melko kiireinen ja neljän hengen porukkamme...
Virossa on muutakin kuin Tallinna - pidennetty viikonloppu... | Matkatarina
Suurelle osalle suomalaisista Tallinna on tuttu kaupunki, mutta muu Viro täysi mysteeri. Myös itselleni asia oli pitkään näin, kunnes sain mahdollisuuden tutustua Tarttoon, joka on maan toiseksi suurin kaupunki.
Pikkurahalla Pariisissa, selviä alle 50€ / päivä | Matkatarina
Pariisi on mahtava, kaunis, antoisa ja todella kallis kaupunki, mutta voiko Pariisista nauttia pikkubudjetilla, voiko reppureissaaja nauttia kaupungista alle 50 euron päiväbudjetilla? Kyllä voi. Itse olen tämän testannut ja päätin...

Uusimmat artikkelit

Myanmar - Bagan
Kolme kovaa - näissä kaikki eivät ole vielä käyneet! | Artikkeli
Onko Aurinkorannikko koluttu perinpohjin? Joko Thaimaa on nähty? Haluatko mennä sinne, minne suurin osa matkailijoista ei vielä ole löytänyt? Äkkilähtö.fi tarjoilee inspiraation lähteeksi kolme hyväksi havaittua aluetta...
Äkkilähdön hostellitärpit keväälle 2015 | Artikkeli
Äkkilähdön toimitus kiertää aktiivisesti maailmaa ja samalla tulee koluttua majoitus jos toinenkin. Tässä kevään hostellitärpit omatoimimatkaajille (jokainen on Äkkilähdön toimituksen puolesta testattu luokassaan erinomaiseksi).
älypuhelin
Matkapuhelimen käyttö Euroopassa halpeni | Artikkeli
Matkailijat ottanevat ilolla vastaan uudet hintakatot EU-alueen verkkovierailuille. Matkailijat ovat vuosikausia joutuneet pelkäämään puhelinlaskun suuruutta varsinkin pidempien matkojen jäljiltä. EU on kuitenkin vuodesta 2012...
Brasilia - Thomás (CC BY 2.0)
Jalkapallon MM-kisoja fiilistelemään Brasiliaan - ei se... | Artikkeli
Monet uutislähteet ovat kertoneen Brasilian MM-kisojen alla, että lennot ja majoitus maksavat hävyttömän paljon ja erityisesi Rio de Janeiroon matkustaminen on tällä hetkellä lähes mahdottoman kallista lystiä. Onko asia tosiaan näin?
wc-paperi
Turistiripuli - kuinka välttää se ja kuinka selvitä siitä | Artikkeli
Turistiripuli on yksi yleisimmistä matkailijoita vaivaavista vitsauksista, Pahimmillaan tämä ikävä vaiva saattaa pilata koko loman, sillä matkasta on vaikea nauttia, jos lähimmän toiletin on löydyttävä 10 metrin säteeltä. On kuitenkin...

Äkkilähdöt

LÄHTÖPÄIVÄ VÄLILLÄ  -        KESTO      


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.

Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.



LÄHTÖPV. MAA| KAUPUNKI|HOTELLI LÄHTÖKAUPUNKI JÄRJESTÄJÄ KESTO|HINTA
äkkilähtöä
Julkaise syötteitä