Saavuimme Berliiniin junalla, rautatieasema oli jo tuttu paikka, koska se on yksi...
Kulttuuri
Kulttuuri käsitteenä sisältää valtavan laajan kokonaisuuden. Kulttuurimatkailulla tarkoitetaan yleensä matkailua, jossa on tarkoitus nauttia kulttuurin iloista, esimerkiksi teatterin, baletin, museoiden, taiteen, erilaisten esitysten, tapahtumien, tanssin, konserttien tai vaikka erilaisten alakulttuurien kautta. Tälle sivulle on listattu matkakohteita, joissa on erityisen hyvät mahdollisuudet tutustua paikalliseen kulttuuritarjontaan.
Jos haluat rentoutua paikassa, joka monen mielestä on niin lähellä maanpäällistä paratiisia, kuin mahdollista niin kannattaa laittaa Seychellit harkintaan. Myös ainutlaatuisia luontokohteita bongaavalle maa on omiaan.
Košice on mielenkiintoinen vanha kaupunki, josta löytyy historiallista nähtävää, mutta myös moderneja kaupunkiloman aktiviteetteja.
Antiikin Rooman keisarin Konstantinus Suuren syntymäkaupunkina tunnettu kohde tarjoaa matkailijoille monia nähtävyyksiä ja kaupunkiloman mahdollisuuksia.
Novi Sad ei ole kovin tunnettu matkakohde, mutta monipuolisuutta tästä kaupungista silti löytyy. Novi Sadissa on historiallisia rakennuksia, virkeää kulttuurielämää ja jopa hiekkaranta, jolla kelpaa köllötellä kuumina kesäpäivinä.
Belgrad on mielenkiintoinen kaupunkilomakohde idän ja lännen välissä. Mikäli suurkaupunki Balkanilla kiinnostaa, niin kannattaa harkita Belgradia.
Serbia sopii sekä historiallisista kohteista kiinnostuneille, että modernin kaupunkiloman ystäville. Ainakaan vielä Serbiaan ei ole suuntautunut suurimittaista turismia, joten maa sopii erinomaisesti myös massaturismia kavahtaville.
Nizza on hieno, tyylikäs, kansainvälinen, aina muodikas ja siinä on jollain tavalla luksusta. Jos haluat viettää tyylikkään rantakaupunkiloman, niin Ranskan Riviera ja Nizza ovat siihen mahtava vaihtoehto.
Marseille on kansainvälinen ja rento suurkaupunki Välimeren rannalla. Se sopii niin kaupunkilomailuun, kuin rantalomailijallekin. Myös useat aktiivilomailijat, kuten kiipeilijät ja sukeltajat ovat löytäneet kaupungin.
Lyon on hieno kaupunkikohde, jossa historialliset nähtävyydet, kulttuuri ja nuorekas meno lyövät kättä päälle.
Korsika on hyvä valinta rauhallista rantalomaa etsivälle. Saarella on mahdollisuus harrastaa monia aktiviteetteja, erityisesti seikkailullisia ja urheilullisia harrastuksia löytyy runsaasti.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkakohteet
Brighton on Kaakkois-Englannin tunnetuimpia bilekeskuksia, jossa aika ei varmasti käy pitkäksi.
Ecuadorin kuvankaunis pääkaupunki Quito sijaitsee Andien vuoristossa lähes 3000 metrin korkeudessa. Lumihuippuisten vuorten reunustama suurkaupunki on yllättävän kompakti ja tempaa helposti mukaansa latinorytmien ja etelä-...
Baños on Ecuadorin vuoriston ulkoiluaktiviteettikeskus. Bañosin pikkukaupunki sijaitsee Andeilla kauniiden vehreiden vuorien ympäröimässä laaksossa, hurmaavan luonnon keskellä.
Taatun auringonpaisteen sekä rentojen karibialaisrytmien Sosua on loistava lomakohde rentoutumiseen. Karibian auringon alta löytyvät loistavat puitteet leppoisalle auringonpalvonnalle, vesiurheilulle sekä juhlimiseen aamuun asti....
Santo Domingon suuret kontrastit sekä aito karibialainen tunnelma pitävät kaupunkiloman mielenkiintoa yllä pitkään.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkatarinat
Uusimmat artikkelit
Äkkilähdöt
Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.
Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
Main menu
SEURAAVAT ÄKKILÄHDÖT
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
ILMOITUS
VIIKON KYSYMYS
VALUUTTALASKURI
SUOSITUIMMAT MATKAKOHTEET
SATUNNAINEN MATKAKOHDE
SUOSITUIMMAT MATKATARINAT
SATUNNAINEN MATKATARINA
Lennot Suomesta Riikaan ovat todella nopeita ja halpoja, tuskin on ravintolakärry...
Tutkiskeltiin etukäteen myymälöitä netistä, koska siellähän ne näyttäisi nykyään...
Olen käynyt Unkarissa useamman kerran puolisoni kanssa, useimmiten olemme...