Tutkiskeltiin etukäteen myymälöitä netistä, koska siellähän ne näyttäisi nykyään...
Lentoyhtiö SAS ongelmissa - jopa konkurssin riskiä väläytelty
Yhtiö on ajautunut pahoihin talousvaikeuksiin, jonka seurauksena voi olla jopa konkurssi. Ongelmien syyksi on arvioitu raskasta kulurakennetta ja kilpailun kovenemista Euroopan markkinoilla.
SAS on nyt ilmoittanut säästöohjelmasta, jonka tavoitteena on vähentää tuhansia työpaikkaa ja alentaa työntekijöiden palkkaa enimmillään 15%. Lisäksi yhtiö kertoo aikeistaan poistaa etuisuuksia. Myös yhtiön johdon palkkoja leikataan jopa noin 20%. SAS on tiedottanut, että säästötoimenpiteet ovat välttämättömiä yhtiön tulevaisuuden kannalta.
Suomalaisia kuluttajia ongelmat koskettavat myös lentoyhtiö Blue1:sen kautta, koska sen toiminnat ovat nykyään SAS:sin alaisuudessa. Kuluttajien onkin syytä turvata sekä SAS:sin, että Blue1:sen lentoihin hankitut liput konkurssin varalta.
Kuva: markyharky (CC BY 2.0)
Ilmoitus
Matkailu-uutisia
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkakohteet
Tanger on täynnä elämää, ja tuskin jättää ketään kaupungissa matkaavaa kylmäksi. Maustetorien huumaavat tuoksut, vanhan kaupungin eli medinan sokkeloiset takakujat sekä kaupungin eksoottinen tunnelma pitävät otteessaan pitkään.
Marrakesh on edelleen rautaisannos perinteistä marokkolaista meininkiä helposti lähestyttävässä paketissa!
Agadirin hiekkarannat ovat Marokkoa rennoimmillaan. Suojaisalla Atlantin lahdella sijaitseva Agadir on vuodesta toiseen suomalaisten suosikkikohteita.
Marokosta löytyy sopiva määrä muinaista historiaa, monipuolista luontoa sekä rentoa rantalomailua. Marokko on erittäin vieraanvarainen maa täynnä ihmismassoja mutta toisaalta asumatonta aavikkoa.
Muinaishistorian sekä keskiaikaisten kaupunkien täyttämä Malta on sopivan pieni saari päiväretkien järjestämiseksi Sliemasta. Slieman luksushotellit, modernit palvelut sekä eloisa tunnelma ovat hyvää vastapainoa saaren leppoisan...
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkatarinat
Uusimmat artikkelit
Äkkilähdöt
Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.
Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
Main menu
SEURAAVAT ÄKKILÄHDÖT
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
ILMOITUS
VIIKON KYSYMYS
SUOSITUIMMAT MATKAKOHTEET
SATUNNAINEN MATKAKOHDE
SUOSITUIMMAT MATKATARINAT
SATUNNAINEN MATKATARINA
Matka sujuu helposti ja halvalla, Helsingistä lautalla lahden yli ja Tarttoon...
Lennot Suomesta Riikaan ovat todella nopeita ja halpoja, tuskin on ravintolakärry...
Mitään koskematonta näkymää on kuitenkaan turha toivoa, tämä alunperin 1100-...