tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
IATA:n mukaan matkustajaliikenne kasvoi 3,4% viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Kasvun hiipuminen on melko selkeä, jos vertaa tämän vuoden ensimmäiseen puoliskoon, jolloin keskimääräinen kasvu oli 6,5%.
IATA arvioi, että kasvun taantuminen johtuu suurta osaa maailmaa halltitsevasta hankalasta ja arvaamattomasta taloustilanteesta.
Kansainvälisten lentojen kasvulukemissa oli paljon alueellista vaihtelua. Suurimpia kasvulukemia tuli Lähi-Idästä (11,2%). Kasvu jatkui myös Latinalaisessa Amerikassa (5,7%), Afrikassa (5,2%) ja Euroopassa (4,8%). Aasian ja Tyynen valtameren alueella oli vielä niukkaa kasvua (0,9%), mutta Pohjois-Amerikassa kansainvälinen lentoliikenne kutistui 2,1%. Tosin Pohjois-Amerikassa koneiden täyttöaste oli suurin (86,7%).
Kasvun hidastumiseen vaikuttanee monien lentoyhtiöiden hankala tilanne, useat yhtiöt kun kamppailevat kannattavuuden rajamailla hankalan taloustilanteen ja kasvaneiden polttoainekustannusten puristuksessa. Kasvun hidastumista selittää se, että yhtiöt pyrkivät lopettamaan kannattamattomia reittejä ja vähentävät lentoja joillain reiteillä, jotta koneiden täyttöastetta saataisiin paremmaksi.
Lähde: http://www.iata.org/pressroom/pr/Pages/2012-08-30-01.aspx
Kuva: Joshua Davis (CC BY-SA 2.0)
Edinburghin ympäristön kaunis luonto sekä lukuisat koko perheen aktiviteetit tekevät kaupungista myös oivan lomakohteen perheen kanssa matkustavalle.
Romanian suosituin rantakohde Mamaia on loistokohde rentoon rantaelämään sekä biletykseen. Mustan meren rannalla sijaitseva Mamaia on saanut selvästi osansa Romanian viime vuosien talouskehityksestä, ja alueelta löytyy nykyään...
Nepalin vaelluspääkaupunki Pokhara on luonnonkaunis lomakohde kaukana kaupunkien hälinästä. Pokharan kylää reunustavan Annapurna-vuoriston heijastus peilityynestä Phewa-järvestä on monelle Nepalissa reissaavalle matkan ehdoton...
Nepalin pääkaupunki Kathmandu täyttää lomailijan kaikki aistit. Kuvankauniiden vuorten ympäröimä eloisa kaupunki näkyy, kuuluu ja tuoksuu läpi koko laajan alueensa.
Maailman harvimmin asuttu maa Mongolia tarjoaa matkaajalle puolitoista miljoonaa neliökilometriä kuvankaunista luontoa sekä perinteistä Keski-Aasialaista kulttuuria.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Tutkiskeltiin etukäteen myymälöitä netistä, koska siellähän ne näyttäisi nykyään...
Lennot Suomesta Riikaan ovat todella nopeita ja halpoja, tuskin on ravintolakärry...
Majoituksessa säästäminen on todella tärkeää, koska se lohkaisee helposti...