Ilmailualan lakonuhka vaikuttaa jo lentoliikenteeseen

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY sekä Ilmailualan Unioni IAU ovat antaneet lakkovaroituksen joka vaikuttaa lentoliikenteeseen jo nyt. Käytännössä vaikutukset näkyvät tässä vaiheessa pääasiassa Finnairin lennoissa, mutta mahdollisen lakon alkaessa vaikutukset tulisivat olemaan laajemmat.

Finnair

Lakkovaroitus koskee kahta eri ajanjaksoa, jotka ovat 15.-23.11, sekä 27.-30.11. Finnair on jo nyt perunut yli 70 lentoa. Finnair on tiedottanut, että peruutettuja lentoja ei lennettäisi vaikka lakonuhka väistyisi. Lentoemännät ja stuertit sekä maapalveluiden työntekijät aloittavat lakon 15.11 klo 15.00.

Lakonuhan keskiössä on Finnairin 60 miljoonan säästöohjelma, jonka toteutustavasta ei ole löytynyt sopua. Myös catering-työntekijöiden sopimuskiistat ovat pöydällä.

Toteutuessaan lakkoilu voi vaikuttaa myös Flybe:n ja SAS:n lentoihin. Lisäksi catering-työntekijöiden työtaistelutoimet vaikuttavat edelleen myös lentoihin, jotka toteutuvat. Finnairin mukaan lennoilla tarjoillaan vähintään vettä ja mehua, mutta muuten kannatta turvautua eväisiin. Lisäksi vaikutusta voi olla myös matkatavaroiden käsittelyyn. joten tärkeimmät matkatavarat, kuten lääkkeet kannattaa pakata käsimatkatavaroihin. Matkatavaroiden käsittelyongelmat saattavat koskea kaikkia lentoyhtiöitä. Lisäksi kuljetusalojen liitot ovat ilmoittaneet mahdollisista tukilakoista.

Jo nyt ilmoitettujen lentojen perumiset tulevat Finnairin arvion mukaan vaikuttamaan tuhansiin matkustajiin. Tämän hetken arvioiden mukaan lomalennot saataisiin kuitenkin operoitua. Parhaiten tietoa peruutuksista ja mahdollisista uudelleenreitityksistä saa omalta lentoyhtiöltä tai matkatoimistolta. Finnair on ilmoittanut, että peruttujen lentojen varaukset voi vaihtaa asiakaspalvelun kautta.

Neuvotteluja lakon välttämiseksi käydään parhaillaan ja neuvottelut kestänevät läpi yön. Myös valtakunnansovittelija Esa Lonka on yrittänyt saada sopua aikaiseksi eri osapuolten välille.

Tärkeitä linkkejä ja ohjeita:

Finavian Helsinki-Vantaan lähtevät lennot palvelu: http://www.finavia.fi/fi/helsinkivantaa/aikataulut/lahtevat-lennot-fi/

Finavian Helsinki-Vantaan saapuvat lennot palvelu: http://www.finavia.fi/fi/helsinkivantaa/aikataulut/saapuvat-lennot-fi/

Finnairin lähtevät ja saapuvat lennot: http://www.finnair.com/FI/FI/flights/flightlist

Flybe:n tiedote tilanteesta ja lista toteutuvista lennoista: https://extranet.flybefinland.fi/lakko/

SAS:n lentojen tilanne: http://www.flysas.com/fi/fi/General/14323/Lentotiedot/

Finnairin lista mahdollisen lakon aikana toteutuvista lennoista: http://www.finnair.com/FI/FI/flights/flights-during-strike

Finavian tiedote tilanteesta: http://www.finavia.fi/fi/tiedottaminen/ajankohtaista/2013/lentoliikentee...

Finnairin tiedote tilanteesta: http://www.finnair.com/FI/FI/info

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen tiedote työtaistelutoimista: http://www.slsy.info/ajankohtaista-kaikille/slsy-tiedottaa-matkustajille

Ilmailualan Unionin tiedotteet työtaistelutoimia koskien: http://www.iau.fi/

Finnairin asiakaspalvelunumero lakkoon liittyvissä asioissa: +358 10 804060

Flybe:n asiakaspalvelunumero lakkoon liittyvissä asioissa: +358 10 249 4003

Flybe tiedottaa asiaan liittyen myös facebook-sivuillaan: https://www.facebook.com/FlybeFinland

Finnair tiedottaa asiaan liittyen myös facebook-sivuillaan: https://www.facebook.com/finnairsuomi

Finnair tiedottaa lakkoon liittyistä asioista myös Twitterissä (suomeksi): https://twitter.com/FinnairSuomi

Finnair tiedottaa lakkoon liittyistä asioista myös Twitterissä (kansainvälinen): https://twitter.com/finnair

Kilpailu ja kuluttajaviraston ohjeet lentomatkustamisen ongelmatilanteisiin: http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/matkustaminen/lennot/

Kuva: comedy_nose (CC BY 2.0)

Arvostele tämä sisältö

Ilmoitus

Matkailu-uutisia

puhelin

EU-alueen operaattorit joutuivat lopettamaan ylimääräisten ulkomaan roaming-maksujen perimisen 15.6.2017, tai no ainakin melkein.

21/06/2017 - 18:00
Pohjois-Korea - Kuva: (stephan)

Yhdysvaltain hallinnon on kerrottu harkitsevan Pohjois-Koreaan suuntautuvien matkojen kieltämistä Yhdysvaltojen kansalaisilta. Syyksi on kerrottu opiskelija Otto Warmbierin kohtelu.

21/06/2017 - 16:46
Sandra Cohen-Rose and Colin Rose (CC BY-SA 2.0)

Miljoonat matkailijat eivät voi olla väärässä, Tripadvisor listasi maailman parhaat hotellit asiakasarvioiden perusteella. Äkkilähtö esittelee listan TOP-5 kärkisijat napanneet majoitukset hintoineen.

21/01/2016 - 14:31

Finnair on julkaissut tiedotteen, jossa se ennakoi yrityksen kasvua lähivuosina. Kasvustrategian myötä Finnair kertoo vakinaistavansa lentäjiä ja palkkaavansa lisää työntekijöitä.

19/08/2015 - 13:53

Bangkokin keskusta-alueella on tapahtunut pommiräjähdys, joka on vaatinut lukuisia kuolonuhreja. Pommi räjähti maanantai-iltana.

18/08/2015 - 14:14

Uusimmat matkakohteet

Halonginlahti | Matkakohteet

Halongin lahti on juuri yhtä pysäyttävä kokemus kuin valokuvista voisi päätellä. Sen maisemat ovat sen verran autenttisia että omaa rauhaansa hakevan reppureissaajankin kannattaa vakavasti harkita Halongille suuntaamista.

Tunis | Matkakohteet

Tunisin matkailuvaltteja ovat läheiset Karthagon rauniot, maan suurin moskeija Zitouna sekä vanhan kaupungin eloisat basaarit. Tunis on kelpo kohde muutaman päivän kaupunkilomalle.

Sousse | Matkakohteet

Sousse on loistokohde rantalomalle Välimeren etelärannoilla. Pohjoisafrikkalainen kulttuuri sekä edullinen hintataso vetävät vuodesta toiseen enemmän turisteja nautiskelemaan Tunisian auringosta.

Monastir | Matkakohteet

Välimeren rannalla Tunisiassa sijaitseva Monastir on monen suomalaisen suosikkikohde rantalomalle. Halvat lennot Monastiriin ja varaus mukavasta hotellista piristävät kotoista räntäsadetta kummasti!

Pattaya | Matkakohteet

Thaimaan Pattaya kätkee sisäänsä uskomattoman määrän aktiviteetteja ja viihdettä jokaiseen makuun. Monet alueella asuvista Pattayan suomalaisista ovat ihastuneet alueeseen ikihyviksi, hankkineet oman asunnon Pattayalta, eivätkä...

Uusimmat matkatarinat

Iki-ihana Kööpenhamina | Matkatarina
Tanskan pääkaupunki Kööpenhamina elää suosionsa huipulla. Sen lisäksi, että Kööpenhamina on valittu useaan otteeseen maailman parhaaksi kaupungiksi asua, houkuttelee se turisteja turvallisuutensa ja mielenkiintoisten tapahtumien,...
Historian ihmeitä Kambodzassa | Matkatarina
Siem Reapin kaupungin kupeessa sijaitseva Angkor Watin temppelialue on yksi historian vähemmän tunnetuista ihmeistä.
Viininmaistelua Unkarin Tokajissa | Matkatarina
Viimeisimmällä reissullamme Unkariin päätimme puolisoni kanssa viettää muutaman yön Tokajin kuuluisalla viinialueella.
päiväseltään Berliinissä | Matkatarina
Pannaas ensin juttu pikareissusta Berliiniin 20.7(21.7), joka sai alkunsa siitä kun yksi työkaveri(antsu) siellä oli keväällä ja eksyili Tegelin kentällä paluumatkalla, joten minun piti lähteä tutkimaan paikkoja. Ja yx kaveri(Esko)...
Lentämisen ilot ja murheet! | Matkatarina
Monilla ihmisillä, varsinkin niillä, jotka lentävät harvoin, on suuria ja jopa romanttisia ajatuksia lentämisestä. Mutta nykyään lentäminen yksinkertaisesti on vain ja ainoastaan siirtymistä paikasta A paikkaan B.

Uusimmat artikkelit

Myanmar - Bagan
Kolme kovaa - näissä kaikki eivät ole vielä käyneet! | Artikkeli
Onko Aurinkorannikko koluttu perinpohjin? Joko Thaimaa on nähty? Haluatko mennä sinne, minne suurin osa matkailijoista ei vielä ole löytänyt? Äkkilähtö.fi tarjoilee inspiraation lähteeksi kolme hyväksi havaittua aluetta...
Äkkilähdön hostellitärpit keväälle 2015 | Artikkeli
Äkkilähdön toimitus kiertää aktiivisesti maailmaa ja samalla tulee koluttua majoitus jos toinenkin. Tässä kevään hostellitärpit omatoimimatkaajille (jokainen on Äkkilähdön toimituksen puolesta testattu luokassaan erinomaiseksi).
älypuhelin
Matkapuhelimen käyttö Euroopassa halpeni | Artikkeli
Matkailijat ottanevat ilolla vastaan uudet hintakatot EU-alueen verkkovierailuille. Matkailijat ovat vuosikausia joutuneet pelkäämään puhelinlaskun suuruutta varsinkin pidempien matkojen jäljiltä. EU on kuitenkin vuodesta 2012...
Brasilia - Thomás (CC BY 2.0)
Jalkapallon MM-kisoja fiilistelemään Brasiliaan - ei se... | Artikkeli
Monet uutislähteet ovat kertoneen Brasilian MM-kisojen alla, että lennot ja majoitus maksavat hävyttömän paljon ja erityisesi Rio de Janeiroon matkustaminen on tällä hetkellä lähes mahdottoman kallista lystiä. Onko asia tosiaan näin?
wc-paperi
Turistiripuli - kuinka välttää se ja kuinka selvitä siitä | Artikkeli
Turistiripuli on yksi yleisimmistä matkailijoita vaivaavista vitsauksista, Pahimmillaan tämä ikävä vaiva saattaa pilata koko loman, sillä matkasta on vaikea nauttia, jos lähimmän toiletin on löydyttävä 10 metrin säteeltä. On kuitenkin...

Äkkilähdöt

LÄHTÖPÄIVÄ VÄLILLÄ  -        KESTO      


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.

Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.



LÄHTÖPV. MAA| KAUPUNKI|HOTELLI LÄHTÖKAUPUNKI JÄRJESTÄJÄ KESTO|HINTA
äkkilähtöä