Viininmaistelua Unkarin Tokajissa

Viimeisimmällä reissullamme Unkariin päätimme puolisoni kanssa viettää muutaman yön Tokajin kuuluisalla viinialueella.

Ilmoitus

Olen käynyt Unkarissa useamman kerran puolisoni kanssa, useimmiten olemme oleilleet Budapestissa ja sen lähistöllä. Meistä kumpainenkin on varsin kiinnostunut viineistä, ehkä voisi puhua jopa pienimuotoisesta harrastamisesta, joten tuntui luontevalta lähteä tutustumaan Unkarin kuuluisimpaan viinialueeseen.

Lensimme Helsingistä Budapestiin, jossa vietimme osan lomastamme. Budapestiin on useimmiten saatavilla varsin edullisia lentoja, sellaiset löytyi nytkin.

Budapestistä pääsee Tokajiin varsin kätevästi junalla, maa ei ole kooltaan mikään jättiläinen ja matkaa pääkaupungista kertyy vähän yli 100 kilometriä.

Tokajin alue koostuu useista kylistä, me vietimme aikamme "pääkylä" Tokajissa. En tässä lähde varsinaisesti luennoimaan aiheesta, mutta mainittakoon nyt, että tämä Unesconkin maailmanperintöluetteloon lisätty alue on kuuluisa erityisesti makeasta viinistään (suosittua erityisesti jälkiruokaviininä). Tämä makea viini on nimeltään Tokaji aszú ja sitä löytyy useita eri laatu/hintaluokkia. Yleisesti tämä viini luokitellaan puttony -arvolla, joka käytännössä ilmaisee viinin makeutta.

Tokajin alue on varsin harvaan asuttua ja maalaistyyppistä. Pääkyläkin on melko pieni ja sitä on helppoa kierrellä jalkaisin. Historiallisemmalla puolella tätä pikkukaupunkia on hieman "turistimainen" fiilis, mutta me olimme alueella off-seasonina ja muita matkailijoita tuntui olevan äärimmäisen vähän, joten kylässä oli mukavan rauhallinen tunnelma. Kylän uudemmalla alueella kävimme myös, hyvää aluetta jos haluaa jotain perusjuttuja halvemmalla ja käydä vaikka paikallisten seassa edullisella oluella.

Seutu ja kaupunki oli varsin idyllistä ja mukavaa aluetta rentoutumiseen, joen vierusta on mukava käyskennellä ja välillä pistäytyä maistamaan paikallisia viinejä. Viininmaisteluun on runsaasti mahdollisuuksia. Pieniä viininmaisteluravintoloita, yksityiskotien yhteydessä olevia myynti/maistelupisteitä ja viinikellaria. Testasimme näitä kaikkia ja jokaisessa on oma juttunsa. Ja joka paikasta saa tietenkin myös ostettua viinejä.

Erilaisia kierroksia ja ohjattua viininmaistelua löytyy jonkin verran. Päätimme ottaa yhden ohjatun viininmaistelutilaisuuden. Vaikka se onkin kalliimpaa kuin omatoimisesti maistella kyseiset viinit, niin rahalleen saa vastinetta, kun ammattilainen kertoo viinin historiasta, alueesta, tekniikoista, jne. Viininmaistelu järjestettiin ehkäpä alueen yhdessä kuuluisimmista kellareista nimeltä Tokaj Hétszőlő, joka on peräisin 1400-luvulta.

Kokoon nähden ruokaravintoloita on paljon ja yleinen hintalaatusuhde vähintäänkin hyvä, ellei jopa erinomainen.

Tokajia voi ehdottomasti suositella viineistä kiinnostuneille, tuli maistettua erinomaisia viinejä ja tarttuipa pari pulloa mukaankin. Myös rauhallista rentoutumispaikkaa etsivä osannee arvostaa alueen leppoisaa tunnelmaa. Varsin luonnonvehreä alue sopii varmasti hyvin myös patikoijille ja joella oli vuokrattavana kajakkeja, joten ulkoilma-aktiviteettejakin harrastavalle hyvä kohde.

Kuva: urbanlegend (CC BY-SA 2.0)

Arvostele tämä sisältö

Ilmoitus

Uusimmat matkatarinat

Ihana Thaimaa! | Matkatarina
KAUAS ON PIKÄ MATKA! Monilla suomalaisilla on outo käsitys Thaimaan sadekaudesta. Tulin juuri kolmen viikon lomaltaSamuilta, Koh Taolta ja Bangkokista. Oli muuten 52. kertani Taikkulassa. Toimin myös pienryhmien oppaana erikoisalana...
Loma Korfun kaupungissa | Matkatarina
Korfun saari on suosittu matkakohde, niin suosittu, että voidaan hyvin puhua massaturismista. Saaren pääkaupunki, sekin nimeltään Korfu, ei sen sijaan ole kovinkaan turistikoitunut.
Pikavisiitti Berliiniin. | Matkatarina
Viime kesänä sain mahdollisuuden käydä pikavierailulla Berliinissä. Aiemmat Berliinin kokemukseni rajoittuivat lähinnä jatkoyhteyksien odotteluun rautatieasemalla. Nytkin aikataulu oli melko kiireinen ja neljän hengen porukkamme...
Virossa on muutakin kuin Tallinna - pidennetty viikonloppu... | Matkatarina
Suurelle osalle suomalaisista Tallinna on tuttu kaupunki, mutta muu Viro täysi mysteeri. Myös itselleni asia oli pitkään näin, kunnes sain mahdollisuuden tutustua Tarttoon, joka on maan toiseksi suurin kaupunki.
Pikkurahalla Pariisissa, selviä alle 50€ / päivä | Matkatarina
Pariisi on mahtava, kaunis, antoisa ja todella kallis kaupunki, mutta voiko Pariisista nauttia pikkubudjetilla, voiko reppureissaaja nauttia kaupungista alle 50 euron päiväbudjetilla? Kyllä voi. Itse olen tämän testannut ja päätin...

Uusimmat matkakohteet

Edinburgh | Matkakohteet

Edinburghin ympäristön kaunis luonto sekä lukuisat koko perheen aktiviteetit tekevät kaupungista myös oivan lomakohteen perheen kanssa matkustavalle.

Mamaia | Matkakohteet

Romanian suosituin rantakohde Mamaia on loistokohde rentoon rantaelämään sekä biletykseen. Mustan meren rannalla sijaitseva Mamaia on saanut selvästi osansa Romanian viime vuosien talouskehityksestä, ja alueelta löytyy nykyään...

Pokhara | Matkakohteet

Nepalin vaelluspääkaupunki Pokhara on luonnonkaunis lomakohde kaukana kaupunkien hälinästä. Pokharan kylää reunustavan Annapurna-vuoriston heijastus peilityynestä Phewa-järvestä on monelle Nepalissa reissaavalle matkan ehdoton...

Kathmandu | Matkakohteet

Nepalin pääkaupunki Kathmandu täyttää lomailijan kaikki aistit. Kuvankauniiden vuorten ympäröimä eloisa kaupunki näkyy, kuuluu ja tuoksuu läpi koko laajan alueensa.

Mongolia | Matkakohteet

Maailman harvimmin asuttu maa Mongolia tarjoaa matkaajalle puolitoista miljoonaa neliökilometriä kuvankaunista luontoa sekä perinteistä Keski-Aasialaista kulttuuria.

Uusimmat artikkelit

Myanmar - Bagan
Kolme kovaa - näissä kaikki eivät ole vielä käyneet! | Artikkeli
Onko Aurinkorannikko koluttu perinpohjin? Joko Thaimaa on nähty? Haluatko mennä sinne, minne suurin osa matkailijoista ei vielä ole löytänyt? Äkkilähtö.fi tarjoilee inspiraation lähteeksi kolme hyväksi havaittua aluetta...
Äkkilähdön hostellitärpit keväälle 2015 | Artikkeli
Äkkilähdön toimitus kiertää aktiivisesti maailmaa ja samalla tulee koluttua majoitus jos toinenkin. Tässä kevään hostellitärpit omatoimimatkaajille (jokainen on Äkkilähdön toimituksen puolesta testattu luokassaan erinomaiseksi).
älypuhelin
Matkapuhelimen käyttö Euroopassa halpeni | Artikkeli
Matkailijat ottanevat ilolla vastaan uudet hintakatot EU-alueen verkkovierailuille. Matkailijat ovat vuosikausia joutuneet pelkäämään puhelinlaskun suuruutta varsinkin pidempien matkojen jäljiltä. EU on kuitenkin vuodesta 2012...
Brasilia - Thomás (CC BY 2.0)
Jalkapallon MM-kisoja fiilistelemään Brasiliaan - ei se... | Artikkeli
Monet uutislähteet ovat kertoneen Brasilian MM-kisojen alla, että lennot ja majoitus maksavat hävyttömän paljon ja erityisesi Rio de Janeiroon matkustaminen on tällä hetkellä lähes mahdottoman kallista lystiä. Onko asia tosiaan näin?
wc-paperi
Turistiripuli - kuinka välttää se ja kuinka selvitä siitä | Artikkeli
Turistiripuli on yksi yleisimmistä matkailijoita vaivaavista vitsauksista, Pahimmillaan tämä ikävä vaiva saattaa pilata koko loman, sillä matkasta on vaikea nauttia, jos lähimmän toiletin on löydyttävä 10 metrin säteeltä. On kuitenkin...

Äkkilähdöt

LÄHTÖPÄIVÄ VÄLILLÄ  -        KESTO      


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.

Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.



LÄHTÖPV. MAA| KAUPUNKI|HOTELLI LÄHTÖKAUPUNKI JÄRJESTÄJÄ KESTO|HINTA
äkkilähtöä