Tutkiskeltiin etukäteen myymälöitä netistä, koska siellähän ne näyttäisi nykyään...
Kaupunkiloma
Monet matkailijat kaipaavat lomallaan kaupungin sykettä, maailma onkin tupaten täynnä mielenkiintoisia metropoleja. Onnistuneen kaupunkiloman edellytyksiä ovat useimmille muunmuassa hyvä kulttuuritarjonta, eläväinen yöelämä, kiinnostavat nähtävyydet, monipuoliset ravintolavaihtoehdot, erilaiset museot ja houkuttelevat shoppailumahdollisuudet. Tässä listattuna erinomaisia kaupunkilomakohteita.
Sarajevo on ehdottomasti Balkanin alueen mielenkiintoisimpia kaupunkikohteita. Sodan jäljet on suurimmaksi osaksi korjattu ja kaupunki pursuaa mielenkiintoista nähtävää. Idän vaikutteet luovat mielenkiintoisen tunnelman ja välillä voi tuntua kuin...
Bryssel on kansainvälinen ja nuorekas kaupunkikohde, josta löytyy kulttuurin ja viihdetarjonnan lisäksi myös ensiluokkaisia museoita ja nähtävyyksiä. Belgian pääkaupungissa, kulttuuria ja kansainvälisyyttä huokuvassa Brysselissä on yli miljoona...
Albanian pääkaupunki on hieman erilainen kaupunkilomakohde. Biletystä, kulttuuria, hyviä ravintoloita, sähkökatkoja ja suurinpiirtein kaikki Euroopassa varastetut mersut. Samaan aikaan osittain moderni, mutta osittain täynnä vanhaa, täysin...
Amsterdam on iloinen, kansainvälinen ja tietenkin vapaamielinen. Erityisesti suvaitsevaisuus ja sen luoma tunnelma lienee monelle syy matkustaa Amsterdamiin. Amsterdam on erinomainen kaupunkilomakohde, jossa riittää monipuolista näkemistä,...
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
Uusimmat matkakohteet
München on Baijerin keskus ja matkailijalle monipuolinen kaupunkikohde. Tämä kaupunki on historiaa, museoita, tapahtumia, sekä tietenkin hyvää olutta!
Lyypekillä on merkittävä ja mielenkiintoinen historia, joka tarjoaa matkailijoille monia mielenkiintoisia nähtävyyksiä.
Bremenistä löytyy kaikkia elementtejä joita hyvä kaupunkiloma tarvitsee. Sen ehdottomia etuja halpojen lentojen lisäksi on helppous, englannilla pärjää ja meininki on samanlaista kuin mihin Pohjoismaissa olemme tottuneet.
Düsseldorfista löytyy luultavasti kaikki kaupunkiloman edellytykset, siellä on nähtävyyksiä, shoppailumahdollisuuksia, yöelämää ja huipputason ravintoloita.
Hannover on moderni kaupunki, jossa on toimiva joukkoliikenne ja kattavat palvelut, mutta kaupungilla on myös pitkä historia ja paljon nähtävyyksiä keskiajalta lähtien.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkatarinat
Uusimmat artikkelit
Äkkilähdöt
Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.
Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
Main menu
SEURAAVAT ÄKKILÄHDÖT
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
ILMOITUS
VIIKON KYSYMYS
VALUUTTALASKURI
SUOSITUIMMAT MATKAKOHTEET
SATUNNAINEN MATKAKOHDE
SUOSITUIMMAT MATKATARINAT
SATUNNAINEN MATKATARINA
Tanskan pääkaupunki Kööpenhamina elää suosionsa huipulla. Sen lisäksi, että...
Ensin oltiin Valenciassa, joka osoittautui todella kivaksi kaupungiksi. Tunnelma...