tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Thaimaassa vietetään tänään kuninkaan 86-vuotissyntymäpäivää. Päivän odotetaan sujuvan rauhallisesti, sillä kuningas on Thaimaassa liki jumalaan verrattava hahmo, ja hänen syntymäpäiväänsä vietetään perinteisesti hyvin kunnioittavissa ja rauhallisissa tunnelmissa.
Pääministerin eroa vaativat protestijohtajat ovat kuitenkin ilmoittaneet jatkavansa mielenosoituksia kuninkaan syntymäpäivän jälkeen. Ulkoasiainministeriö kehottaa matkustajia varovaisuuteen mielenosoitusalueilla.
Bangkokissa on voimassa sisäisen turvallisuuden laki, joka antaa poliisille laajat oikeudet. Tilanne suurimmassa osassa maata on normaali ja matkustamista turistikohteisiin pidetään turvallisena. Rantalomaa viettävä tuskin edes tiedostaa mellakointia.
Äkkilähtö.fi suosittelee lukijoilleen vakiintuneiden suomalaisten matkanjärjestäjien organisoimia turvallisia matkoja. Jos kohteessa liikkuminen herättää epävarmuutta, retkeille lähtevän kannattaa tukeutua matkanjärjestäjänsä sertifioimiin retkikumppaneihin. Terveisemme omatoimimatkaajille on, että seikkailumielialasta tinkimättömänkin tulee muistaa tehdä matkustusilmoitus Ulkoasiainministeriölle ja välttää liikkumista suurten väkijoukkojen täyttämillä mielenosoitusalueilla.
Singaporesta löytyy paljon herkullista ruokaa, yksi Aasian menevimmistä bileskeneistä, hurmaavia hiekkarantoja sekä tietysti loputtomasti ostoskeskuksia. Singaporen lainsäädännön tiukkuus lisää kaupungin toimivuutta, ja muista...
Costa Rican ylängöillä sijaitseva San José luo urbaania kontrastia vehreän maan luonnonnähtävyyksille. San Josésta löytyvät Costa Rican parhaat museot, railakkain yöelämä sekä parhaat shoppailumahdollisuudet. Kaupunki on myös maan...
Kranjska Gora on monipuolinen aktiviteettilomailijan kohde. Tekemistä riittää sekä talvella, että kesällä. Kohde on ehdottomasti yksi Slovenian parhaista talviurheilukeskuksista. Monien mielestä Kranjska Gora on kokonaisvaltaisesti...
Portorož on rantalomakohde Sloveniassa, välimeren rannalla. Maan lyhyellä rannikolla sijaitseva pikkukaupunki on maan suosituimpia lomakohteita. Rannan lisäksi tarjolla on tietenkin monia aktiviteetteja. Lähistön historiallisista...
Ljubljana on sympaattinen, turvallinen, pieni ja ystävällinen pääkaupunki. Kaupungissa historia ja nähtävyydet lyövät kättä nuorekkaan ja modernin tunnelman kanssa. Jos haluat kaupunkilomalle paikkaan, josta löytyy sekä historiaa,...
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Lennot Suomesta Riikaan ovat todella nopeita ja halpoja, tuskin on ravintolakärry...
Saavuimme Berliiniin junalla, rautatieasema oli jo tuttu paikka, koska se on yksi...
Ensin oltiin Valenciassa, joka osoittautui todella kivaksi kaupungiksi. Tunnelma...