tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Finavia on suunnitellut aluelennonjohdon siirtoa vuodelle 2015, lennonjohtajat vastustavat siirtoa. Myös Lennonjohtajien Yhdistyksen ja Palvelualojen Työnantajajien näkemyserot alan työehtospimuksesta vaikuttivat ulosmarssiin. Lennonjohtajat palaavat töihin huomisen aikana.
Työtaistelutoimet tulevat aiheuttamaan jonkin verran myöhästymisiä ja joitain kotimaanlentoja voidaan joutua perumaan. Näillä näkymin kansainvälisiä lentoja ei jouduta perumaan. Matkustajia ohjeistetaan seuraamaan Finavian ja lentoyhtiöiden tiedotusta.
Lähde: http://www.finavia.fi/
Kuva: Marijn de Vries Hoogerwerff (CC BY-SA 2.0)
Halongin lahti on juuri yhtä pysäyttävä kokemus kuin valokuvista voisi päätellä. Sen maisemat ovat sen verran autenttisia että omaa rauhaansa hakevan reppureissaajankin kannattaa vakavasti harkita Halongille suuntaamista.
Tunisin matkailuvaltteja ovat läheiset Karthagon rauniot, maan suurin moskeija Zitouna sekä vanhan kaupungin eloisat basaarit. Tunis on kelpo kohde muutaman päivän kaupunkilomalle.
Sousse on loistokohde rantalomalle Välimeren etelärannoilla. Pohjoisafrikkalainen kulttuuri sekä edullinen hintataso vetävät vuodesta toiseen enemmän turisteja nautiskelemaan Tunisian auringosta.
Välimeren rannalla Tunisiassa sijaitseva Monastir on monen suomalaisen suosikkikohde rantalomalle. Halvat lennot Monastiriin ja varaus mukavasta hotellista piristävät kotoista räntäsadetta kummasti!
Thaimaan Pattaya kätkee sisäänsä uskomattoman määrän aktiviteetteja ja viihdettä jokaiseen makuun. Monet alueella asuvista Pattayan suomalaisista ovat ihastuneet alueeseen ikihyviksi, hankkineet oman asunnon Pattayalta, eivätkä...
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Lennot Suomesta Riikaan ovat todella nopeita ja halpoja, tuskin on ravintolakärry...
Majoituksessa säästäminen on todella tärkeää, koska se lohkaisee helposti...
Matka sujuu helposti ja halvalla, Helsingistä lautalla lahden yli ja Tarttoon...