tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Kuuden miljoonan matkailijan rajan katsottiin rikkoutuneen, kun argentiinalainen matkustaja saapui maahan 5.12.2013 Rio de Janeiroa palvelevalle lentokentälle, joka tunnetaan parhaiten alkuperäisellä nimellään Galeão International Airport.
Brasilian matkailijamäärät kasvoivat jo vuonna 2012 viiden prosentin vuosivauhtia, joka on hyvä saavutus, kun verrataan maailmanlaajuiseen kasvuun, joka oli noin kolme prosenttia.
Brasilia suuntaa ajatuksiaan jo ensi vuoteen, jolloin tavoitteena on jopa seitsemän miljoonaa ulkomaalaista vierailijaa. Tavoite voi hyvinkin toteutua, sillä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestetään ensi vuonna Brasiliassa ja tapahtuman odotetaan antavan lisäpotkua maan turismille.
Pidemmän aikavälin tavoitteeksi Brasilia on asettanut 10 miljoonaa vuosittaista matkailijaa, jonka toivotaan toteutuvan vuonna 2017.
Lähde: http://www.breakingtravelnews.com/news/article/brazil-welcomes-new-touri...
Banjul on mielenkiintoisen Gambian pääkaupunki. Saarella sijaitsevassa kaupungissa on 34 828 asukasta, mutta suurkaupunkialueella asukkaita on yli 300 000. Maan merkittävimpänä keskuksena Banjulista löytyy maan kattavin valikoima...
Gambia on turvallinen ja helppo tapa tutustua Afrikkaan. Hiekkarannat, uskomaton luonto ja melko kehittyneet matkailupalvelut tekevät maasta potentiaalisen vaihtoehdon kaikille Afrikasta kiinnostuneille reissaajille.
Afrikan mantereen eteläisessä kärjessä sijaitseva Etelä-Afrikka tarjoilee matkailijoille uskomatonta luontoa eläimineen, aktiviteetteja perinteisistä extremeen, hiekkarantoja, sykkiviä suurkaupunkeja ja tietenkin afrikkalaista...
Kapkaupunki ei ole syyttä Etelä-Afrikan suosituimpia ja tunnetuimpia matkakohteita. Monipuoliset mahdollisuudet luontoretkistä aina villiin biltykseen ja extreme-aktiviteetteihin tekevät Kapkaupungista erinomaisen vaihtoehdon...
Johannesburg on Etelä-Afrikan suurin kaupunki ja tarjoaa siten kattavat kaupunkiloman edellytykset. Kaupunki lähialueineen mahdollistaa myös laajan skaalan aktiviteetteja perinteisestä golfista metsästykseen ja extremelajeihin,...
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Ensin oltiin Valenciassa, joka osoittautui todella kivaksi kaupungiksi. Tunnelma...
Tutkiskeltiin etukäteen myymälöitä netistä, koska siellähän ne näyttäisi nykyään...