päiväseltään Berliinissä

Pannaas ensin juttu pikareissusta Berliiniin 20.7(21.7), joka sai alkunsa siitä kun yksi työkaveri(antsu) siellä oli keväällä ja eksyili Tegelin kentällä paluumatkalla, joten minun piti lähteä tutkimaan paikkoja. Ja yx kaveri(Esko) lähti mukaan. Lisäksi kuulin että Jarmo-serkkuni on siellä samaan aikaan, joten kiero mieleni kehitteli "yllätystapaamisen" siellä serkun kanssa niin että tää työkaveri olisi ihan ulalla. Mutta asiaan:

Ilmoitus

tervehdys

Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten Ellun mökille tiistaina ehtoon esillä Eskon(työkaveri) kanssa, niin saatiin kolmisen varttia lisäunta nautittua yöllä. Silti herätys 04.30 ja matkaan 05.00. Vantaalla 06.15 eli tasan 2h ennen koneen lähtöä. Aikaa jäi hyvin kun ei ollut mitään ruuhkaa ja jonoo missään. Kone lähti portilta n 7min etuajassa, mutta koska matkalla oli kova vastatuuli, olimme perillä nipin napin aikataulussa. Reitti kulki Saarenmaan ja Hiidenmaan päältä, sitten tuli pilviä eikä enää mitään nähnyt ennenkuin Saksan päällä viimeisen vartin ennen laskua. Pääsimme aika mukavasti sitten terminaalista pois ja pian bussiin jolla läksimme jo runsas vartti koneen laskusta kohti Aleksanderplatzia, noin 45min matka sinne. Siellä haahuiltiin vartti ja haisteltiin entisen DDR:n ilmaa. Sieltä pistin serkulle(=Jarmo=Jamppa) viestin että kävellään kohti sen hotellia ja siitä oli sitten suunta Check-point Charlielle. Jamppa pistikin viestiä että ovat matkalla kohti Potsdam Platzia, joka oli meillä seuraavana Charlien perään listalla. Toi Charlie oli kyllä mitäänsanomaton kohde, sen oikeastaan tiesin jo kun olin netistä katsonut Streetviewsta sitä.

Matka sitten jatkui sinne Potsdam P:n suuntaan ja viestitin että 15min arvio sinne kävellen ja sitten että paikalla ollaan. Jossain välissä kuulin että J:n porukka on Panorama terassilla ja sitten että ovat vielä 10min ylhäällä Aten kanssa kun olin siellä alhaalla jo pallo hukassa. Siinä hiukan piti hidastella sitten toimintaa kun Esko oli jo ylös menossa ja Jampan arvio ajasta alas oli just täyttymässä. Kohta bongasinkin Jampan ja Aten tulossa ulos ikkunan takaa ja mentiin sit oven lähelle vastaan. Sanoin Jampalle Guten Tag ja en kyllä katsonut oliko Esko ihmeissään mitä mää yhtäkkiä alan jonkun vieraan kanssa puhua ja kätellä. Mut Jamppa vaihto heti suomeksi, niin meidän juoni alkoi valjeta Eskolle ja kyllä sitä sit vielä selitettiin hiukan tarkemmin kuin asiat alkoi kehittyä tähän kohtaamiseen liittyen. Kuulin sitten että Riikka ja Aino on viereisessä Sony Centerissä jossain Legojutussa jonossa ja sitten mentiinkin sinne heitä tapaamaan ja moikkaan. En kyllä edes vielä tiedä, tiesikö lapset minusta mitään, tätä voisi ainakin Jamppa valottaa paremmin. En oikein osannut heidän kommenteista ja käytöksestä asiaa tulkita siinä hässäköissä.

Jätetttiin sitten taas porukat omiin toimiinsa ja mentiin Eskon kanssa sinne ylös katsoon maisemia. Tätä juttua en ollut tiennytkään(tai ainakaan muistanut ollenkaan) ennen Jampan viestiä, joten hyvä niin. Sitten jatkoimme matkaa kohti Brandenburg Toria(=portti, ei tori). Siellä oli poliiseita "miljoona" tai 100kpl ainakin ja tiesulut + yleisöaidat lännen suuntaan puistoon päin. En tiennyt mikä oli homman nimi kun mitään ei sinänsä tapahtunut, mutta sitten kysyin yhdeltä Polizeilta, että mitä on menossa ja vastasi jotain sotilastilaisuudesta, mutta sen tarkempaa ei avautunut asia minulle, ei oikein osannut englantia hirveästi se poliisi, enkä viitsinyt enempää kysellä. Katsoin sitten netistä kotona tänään ja joku "valatilaisuus" tms oli tulossa illalla ja taisi myös olla Hitlerin murhayrityksen vuosipäivä. Niinpä jatkoimme matkaa puiston läpi länteen Sieges Säulen suuntaan, komea patsas keskellä liikenneympyrää. Siitä jatkoimme etelään ja kiersimme KaDeWe edestä sitten kohti Zoo...n?? asemaa josta muistelin että lähtee toinen bussilinja lentokentälle. Hiukan olisi ollut vielä aikaa kiertää siinä, mutta oltiin runsaat 4h jo liikuttu ja kävelty pääosan ajasta niin alkoi paukut loppua pohkeista ja valua kosteutena vaatteiden läpi pois. Lisäksi ei tuo bussijuttu ollut varmaa. Löytyikin kuitenkin "heti" oikee bussilaituri ja bussi tuli melkein heti niin lähettiin sillä ja siten oltiin runsaat 2h 15min ennen koneen lähtöö kentällä. Mentiin siitä katolle katsojaterassille ja oltiin siellä runsaat 40min ja sitten mentiin lähtöportin suuntaan pienen juomatauon jälkeen. Sielä oli vielä hyvin aikaa ja konekin oli 15min myöhässä, mutta se ei meitä haitannut sinänsä, kun oli se 3,5h aikaa vaihtaa Frankfurtissa.

Frankkiin tultiin sit hiukan enää myöhässä kuitenkin. Siellä oli ajatus jotain murkinoida kun aikaa on ja sitten Esko sanoi että voisi mennä ostaan tuliaisia pojan mukuloille. Sit kierrettiin ympäriinsä eikä mitään sopivaa kauppaa osunut silmiin niin mentiin toiseen terminaaliin sellasella automaattijunalla ja sieltä löytyi joitain leluja yms. ja sitten oli Mäkkäri jossa samantien syötiin ja oli ikkunasta näkymää kentälle laskuihin ja joihinkin nousuihin. Siinä oltiin pitempi paussi ja sitten mentiin takasin toiseen terminaaliin mistä oli koneen lähtö. Piti vielä tehdä check-in siellä, automaatilla tein sen sitten kun lopulta(5-10min haahuiltiin ristiin rastiin) löytyi oikea paikka. Siitä alettiin valua oikeaan siipirakennukseen kun oli vielä runsas tunti aikaa lähtöön ja sitten vaan odoteltiin ja piti vielä huuhtoa mäkkärin suolaiset ranskikset pikku juomatauolla jossain välissä. Lähtöhetki läheni mutta ei boarding vaan alkanut joten myöhästyminen alkoi olla varmaa pikku hiljaa kellon käydessä. Sitten päästiin koneeseen ja ajattelin että tästä voi alle vartin viiveellä selvitä mutta sitten oli (vielä) koneessa jotain korjattavaa, joten oltiin siellä sisällä vielä ylimääräistä kunnes lähes 40min päästä myöhässä lähdettiin. Ja sitten oltiin Hesassa vajaa puoli tuntia vielä myöhässä joka ei runsaan 20tunnin reissun päälle oikein ollut mukavaa. Sitten päästiin kuitenkin aika pian autolle kun ei ollut matkatavaraa ja klo 02.08 lähdin ajaan mökille taas Riihimäen kautta kuten aamullakin. Hiukan reippaammin tulin niin meni matka runsaat 5min nopeammin ja n. 03.15 oltiin mökillä. Norskit oli tulleet kanssa aamupäivällä ja koira meitä tervehti, ei kyllä haukkunut yhtään eikä Ellukaan ollut mitään kuullut, tuskin muutkaan sitten. Kaverilla oli ohjelmaa kovin jo sovittuna, klo 11.00 optikolle Loimaalla ja sitten pojan rakennukselle Raumalle lähti iltapäivällä, joten heräsimme aamulla 9:n jälkeen ja lähdettiin ennen puoli kymmentä Loimaalle päin, sillit nukkui kaikki paitsi koira(oli sisko kyl lähdön kuullut). Siihen se reissu alkoi sitten loppuakin, kotona olin siinä 10.45 aikaan, kun lyhyesti muutaman sana kuuntelin Eskon +muijan juttua.

Siinä lyhyestä virsi kaunis kuvaus hätäisestä sightseeing- reissusta, unohdin vaan siellä Berliinin kentällä katsoa sen D-terminaali jutun jossa keväällä Antsu sekoili siellä ollessaan ja joka oikeastaan oli koko matkan alkuunsysäys ja tarkoitus. Pitää kai mennä uudestaan tuo terminaalijuttu nyt sitten katsomaan???

Arvostele tämä sisältö

Ilmoitus

Uusimmat matkatarinat

Iki-ihana Kööpenhamina | Matkatarina
Tanskan pääkaupunki Kööpenhamina elää suosionsa huipulla. Sen lisäksi, että Kööpenhamina on valittu useaan otteeseen maailman parhaaksi kaupungiksi asua, houkuttelee se turisteja turvallisuutensa ja mielenkiintoisten tapahtumien,...
Historian ihmeitä Kambodzassa | Matkatarina
Siem Reapin kaupungin kupeessa sijaitseva Angkor Watin temppelialue on yksi historian vähemmän tunnetuista ihmeistä.
Viininmaistelua Unkarin Tokajissa | Matkatarina
Viimeisimmällä reissullamme Unkariin päätimme puolisoni kanssa viettää muutaman yön Tokajin kuuluisalla viinialueella.
päiväseltään Berliinissä | Matkatarina
Pannaas ensin juttu pikareissusta Berliiniin 20.7(21.7), joka sai alkunsa siitä kun yksi työkaveri(antsu) siellä oli keväällä ja eksyili Tegelin kentällä paluumatkalla, joten minun piti lähteä tutkimaan paikkoja. Ja yx kaveri(Esko)...
Lentämisen ilot ja murheet! | Matkatarina
Monilla ihmisillä, varsinkin niillä, jotka lentävät harvoin, on suuria ja jopa romanttisia ajatuksia lentämisestä. Mutta nykyään lentäminen yksinkertaisesti on vain ja ainoastaan siirtymistä paikasta A paikkaan B.

Uusimmat matkakohteet

Hua Hin | Matkakohteet

Hiekkarannat, läheiset kansallispuistot ja lomailun kannalta täydellinen ilmasto ovat Hua Hinin myyntivaltteja Thaimaan korkeatasoisilla lomamarkkinoilla. Monen mielestä Hua Hin on Thaimaan tasapainoisin matkailukohde.

Sansibar | Matkakohteet

Sansibar on matkakohde, joka sopii afrikkalaisesta ja/tai arabialaisesta kulttuurista kiinnostuneelle matkaajalle. Sansibar sopii myös hieman eksoottisemmaksi rantalomakohteeksi.

Tansania | Matkakohteet

Tansania on Afrikasta kiinnostuneille matkailijoille varsin mielenkiintoinen ja houkutteleva matkakohde. Hyvät luontokohteet ja mahdollisuus tutustua afrikkalaiseen kulttuuriin melko turvallisissa puitteissa ovat suuri etu.

Lima | Matkakohteet

Liman sykkivä elämä ja monipuolinen tarjonta ovat mahtava elämys. Mikäli suunnittelet matkaa Etelä-Amerikkaan on Peru ja Lima yksi erinomainen vaihtoehto.

Cusco | Matkakohteet

Cusco on kaupunki, jossa moni matkaaja viihtyy. Pienempänä kaupunkina se sopii monille paremmin, kuin maan pääkaupunki Lima.

Uusimmat artikkelit

Myanmar - Bagan
Kolme kovaa - näissä kaikki eivät ole vielä käyneet! | Artikkeli
Onko Aurinkorannikko koluttu perinpohjin? Joko Thaimaa on nähty? Haluatko mennä sinne, minne suurin osa matkailijoista ei vielä ole löytänyt? Äkkilähtö.fi tarjoilee inspiraation lähteeksi kolme hyväksi havaittua aluetta...
Äkkilähdön hostellitärpit keväälle 2015 | Artikkeli
Äkkilähdön toimitus kiertää aktiivisesti maailmaa ja samalla tulee koluttua majoitus jos toinenkin. Tässä kevään hostellitärpit omatoimimatkaajille (jokainen on Äkkilähdön toimituksen puolesta testattu luokassaan erinomaiseksi).
älypuhelin
Matkapuhelimen käyttö Euroopassa halpeni | Artikkeli
Matkailijat ottanevat ilolla vastaan uudet hintakatot EU-alueen verkkovierailuille. Matkailijat ovat vuosikausia joutuneet pelkäämään puhelinlaskun suuruutta varsinkin pidempien matkojen jäljiltä. EU on kuitenkin vuodesta 2012...
Brasilia - Thomás (CC BY 2.0)
Jalkapallon MM-kisoja fiilistelemään Brasiliaan - ei se... | Artikkeli
Monet uutislähteet ovat kertoneen Brasilian MM-kisojen alla, että lennot ja majoitus maksavat hävyttömän paljon ja erityisesi Rio de Janeiroon matkustaminen on tällä hetkellä lähes mahdottoman kallista lystiä. Onko asia tosiaan näin?
wc-paperi
Turistiripuli - kuinka välttää se ja kuinka selvitä siitä | Artikkeli
Turistiripuli on yksi yleisimmistä matkailijoita vaivaavista vitsauksista, Pahimmillaan tämä ikävä vaiva saattaa pilata koko loman, sillä matkasta on vaikea nauttia, jos lähimmän toiletin on löydyttävä 10 metrin säteeltä. On kuitenkin...

Äkkilähdöt

LÄHTÖPÄIVÄ VÄLILLÄ  -        KESTO      


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.

Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.



LÄHTÖPV. MAA| KAUPUNKI|HOTELLI LÄHTÖKAUPUNKI JÄRJESTÄJÄ KESTO|HINTA
äkkilähtöä