Metsästys

Metsästäminen on yksi maailman vanhimpia elinkeinoja. Nykyään metsästäminen on enää harvoille elinehto, mutta vielä tänäkin päivänä suurin osa metsästäjistä hyödyntää saamansa riistan ravintona. Ravintona riistaliha onkin todella eettistä ruokaa. Paitsi Suomessa myös ulkomailla voi harrastaa metsästämistä. Metsästysmatkailulla on pitkät perinteet ja nykyään metsästysmatkailussa on pääsääntöisesti otettu eettinenkin puoli hyvin huomioon. Tässä on listattuna kohteita, joissa on mahdollista harrastaa metsästystä.

Vancouver on ehdottomasti läntisen Kanadan parhaita kaupunkikohteita. Suuressa kaupungissa on valtavasti tehtävää, aktiviteetteja on hurja määrä, tekemistä löytyy leppoisasta puuhailusta ja normaalista urheilusta aina extremekokemuksiin asti....

Edmonton houkuttelee matkaajia kiistattomalla monipuolisuudellaan. Maailmankuulu ostoskeskus kutsuu himoshoppaajia, kaupungin sisällä on useita golf-kenttiä, maailman suurin sisävesipuisto ja sisähuvipuisto samaisessa keskuksessa pitää...

Calgary on moderni ja eläväinen suurkaupunki, josta löytyy kattava viihdetarjonta. Myös kulttuuria, sekä nähtävää on suhteellisen paljon. Kaupungista ja sen lähistöltä löytyy myös lukuisia harrastusmahdollisuuksia. Sijainti Kalliovuorten kupeessa...

Afrikan mantereen eteläisessä kärjessä sijaitseva Etelä-Afrikka tarjoilee matkailijoille uskomatonta luontoa eläimineen, aktiviteetteja perinteisistä extremeen, hiekkarantoja, sykkiviä suurkaupunkeja ja tietenkin afrikkalaista kulttuuria.

Kapkaupunki ei ole syyttä Etelä-Afrikan suosituimpia ja tunnetuimpia matkakohteita. Monipuoliset mahdollisuudet luontoretkistä aina villiin biltykseen ja extreme-aktiviteetteihin tekevät Kapkaupungista erinomaisen vaihtoehdon Afrikasta...

Johannesburg on Etelä-Afrikan suurin kaupunki ja tarjoaa siten kattavat kaupunkiloman edellytykset. Kaupunki lähialueineen mahdollistaa myös laajan skaalan aktiviteetteja perinteisestä golfista metsästykseen ja extremelajeihin, eksoottista...

Espanja on matkailukohteena erittäin monipuolinen, löytyy muunmuassa hiekkarantoja, aurinkoa, laskettelumahdollisuuksia, aktiviteetteja, golfia, suurkaupunkeja, shoppailumahdollisuuksia ja biletystä. Espanja on erittäin suosittu makakohde ja myös...

Egypti on kerrassaan upea kohde, jolla on mahtava historia ja uskomattomat historialliset nähtävyydet. Ehdottomiin etuihin kuuluu ainainen lämpö, jonne on mukava paeta Suomen räntäsateita. Maassa on paljon tekemistä ja monien mielestä on mukavaa...

Granada on monipuolinen ja ainutlaatuinen matkakohde. Se tarjoaa historiaa ja kulttuuria, mutta myös nuorekasta menoa ja hyviä bileitä. Sierra Nevadan vuoristo tarjoaa tyydytystä toiminnallisen loman ystäville esimerkiksi retkeilyn, tai...

Uusimmat matkakohteet

Valletta | Matkakohteet

Maltan pääkaupunki Valletta on mainio johdatus saarivaltion kulttuuriin sekä vaiheikkaaseen historiaan. Ristiretkeläisritarien sekä muiden sankarihahmojen edesottamuksien tutkiminen pitää kaupunkiloman mielenkiintoisena pitkään.

Sigulda | Matkakohteet

Aivan Latvian pääkaupungin kupeessa sijaitseva Sigulda on loistokohde historiasta sekä luonnon parissa vaeltelusta kiinnostuneille. Kaupungista löytyy myös koko ajan enemmän tasokkaita kylpyläpalveluita sekä muuta mukavaa jolla...

Split | Matkakohteet

Historiallisen Dalmatian keskiosassa sijaitseva Split on yksi Kroatian matkatuimmista kohteista. Maailmankuulun historiallisen keskustan ja Diolectianuksen palatsin lisäksi Split on kätevä kauttakulkukaupunki muualle Dalmatiaan.

Yangshuo | Matkakohteet

Yangshuo tarjoaa mainiot mahdollisuudet rentoutumiseen tai urheiluaktiviteetteihin niitä kaipaaville. Leppoisa liplattelu bambulautalla pitkin kristallinkirkasta Li-jokea tai vaahtopäiset tyrskyt jollain alueen lukuisista koskista...

Shanghai | Matkakohteet

Shanghai tarjoaa parasta viihdettä Kiinassa, etsitpä sitten harmonista aasialaista tunnelmaa tai nykyaikaisia huvituksia neonvalojen loisteessa.

Uusimmat matkatarinat

Ensimmäinen Espanjan matkani - Barcelona-Valencia | Matkatarina
Olin jo pitkään halunnut käydä Espanjassa ja 2009 alkukesästä pääsin vihdoin toteuttamaan aikeeni. Kohteiksi tuli Valencia ja Barcelona. Järjestelyt hoituivat omatoimisesti, halvat lennot ja hostellit löytyivät tietenkin netistä.
Juomanhakureissu Viroon. | Matkatarina
Viinarallista Viroon on paljon ollut puhetta, mutta itse en tätä ollut ennen testannut. Kaikkea (ainakin lähes) pitää testata, joten kun kerran sain ilmaset päiväristeilyliput, niin pakkohan sitä oli lähteä kokeilemaan.
Bilematka Riikaan | Matkatarina
Tekipä talvella poikaporukan kesken mieli lähteä vähän juhlimaan jonnekin. Hetken aikaa bilepaikkaa mietittyämme oli halvan majoituksen ja edullisten lentolippujen houkuttelemana syntynyt ajatus lähteä testaamaan minkälaista...

Uusimmat artikkelit

Myanmar - Bagan
Kolme kovaa - näissä kaikki eivät ole vielä käyneet! | Artikkeli
Onko Aurinkorannikko koluttu perinpohjin? Joko Thaimaa on nähty? Haluatko mennä sinne, minne suurin osa matkailijoista ei vielä ole löytänyt? Äkkilähtö.fi tarjoilee inspiraation lähteeksi kolme hyväksi havaittua aluetta...
Äkkilähdön hostellitärpit keväälle 2015 | Artikkeli
Äkkilähdön toimitus kiertää aktiivisesti maailmaa ja samalla tulee koluttua majoitus jos toinenkin. Tässä kevään hostellitärpit omatoimimatkaajille (jokainen on Äkkilähdön toimituksen puolesta testattu luokassaan erinomaiseksi).
älypuhelin
Matkapuhelimen käyttö Euroopassa halpeni | Artikkeli
Matkailijat ottanevat ilolla vastaan uudet hintakatot EU-alueen verkkovierailuille. Matkailijat ovat vuosikausia joutuneet pelkäämään puhelinlaskun suuruutta varsinkin pidempien matkojen jäljiltä. EU on kuitenkin vuodesta 2012...
Brasilia - Thomás (CC BY 2.0)
Jalkapallon MM-kisoja fiilistelemään Brasiliaan - ei se... | Artikkeli
Monet uutislähteet ovat kertoneen Brasilian MM-kisojen alla, että lennot ja majoitus maksavat hävyttömän paljon ja erityisesi Rio de Janeiroon matkustaminen on tällä hetkellä lähes mahdottoman kallista lystiä. Onko asia tosiaan näin?
wc-paperi
Turistiripuli - kuinka välttää se ja kuinka selvitä siitä | Artikkeli
Turistiripuli on yksi yleisimmistä matkailijoita vaivaavista vitsauksista, Pahimmillaan tämä ikävä vaiva saattaa pilata koko loman, sillä matkasta on vaikea nauttia, jos lähimmän toiletin on löydyttävä 10 metrin säteeltä. On kuitenkin...

Äkkilähdöt

LÄHTÖPÄIVÄ VÄLILLÄ  -        KESTO      


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.

Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.



LÄHTÖPV. MAA| KAUPUNKI|HOTELLI LÄHTÖKAUPUNKI JÄRJESTÄJÄ KESTO|HINTA
äkkilähtöä
Julkaise syötteitä