Saavuimme Berliiniin junalla, rautatieasema oli jo tuttu paikka, koska se on yksi...
Historia
Maailman historia on tapahtumia tulvillaan, historialliset ajanjaksot ja tapahtumat ovat jättäneet jälkensä myös meidän aikaamme. Maapallo onkin täynnä paikkoja, jotka huokuvat historiaa vanhojen rakennusten, raunioiden, linnojen tai löytyneen esineistön muodossa. Historiallisia nähtävyyksiä on paljon erilaisia, kivikaudelta aina meidän aikamme lähihistoriaan, niille yhteistä on kuitenkin se, että ne merkittävyytensä takia kiinnostavat ihmisiä. Tältä sivulta löydät listauksen matkakohteista, joista löytyy erityisen paljon merkittävää historiallista nähtävää.
Tunisin matkailuvaltteja ovat läheiset Karthagon rauniot, maan suurin moskeija Zitouna sekä vanhan kaupungin eloisat basaarit. Tunis on kelpo kohde muutaman päivän kaupunkilomalle.
Sousse on loistokohde rantalomalle Välimeren etelärannoilla. Pohjoisafrikkalainen kulttuuri sekä edullinen hintataso vetävät vuodesta toiseen enemmän turisteja nautiskelemaan Tunisian auringosta.
Välimeren rannalla Tunisiassa sijaitseva Monastir on monen suomalaisen suosikkikohde rantalomalle. Halvat lennot Monastiriin ja varaus mukavasta hotellista piristävät kotoista räntäsadetta kummasti!
Sansibar on matkakohde, joka sopii afrikkalaisesta ja/tai arabialaisesta kulttuurista kiinnostuneelle matkaajalle. Sansibar sopii myös hieman eksoottisemmaksi rantalomakohteeksi.
Tansania on Afrikasta kiinnostuneille matkailijoille varsin mielenkiintoinen ja houkutteleva matkakohde. Hyvät luontokohteet ja mahdollisuus tutustua afrikkalaiseen kulttuuriin melko turvallisissa puitteissa ovat suuri etu.
Liman sykkivä elämä ja monipuolinen tarjonta ovat mahtava elämys. Mikäli suunnittelet matkaa Etelä-Amerikkaan on Peru ja Lima yksi erinomainen vaihtoehto.
Cusco on kaupunki, jossa moni matkaaja viihtyy. Pienempänä kaupunkina se sopii monille paremmin, kuin maan pääkaupunki Lima.
Peru on mielenkiintoinen maa, jonka rikas ja vanha kulttuuri kiinnostavat varmasti monia. Sekoitus historiaa, Etelä-Amerikan tunnelmaa ja eksoottista luontoa vetävät matkailijoita inkojen muinaisille maille.
Kiova on ehdottoman kiinnostava kaupunkilomakohde. Monipuolinen kulttuuritarjonta, vilkas yöelämä, merkittävät nähtävyydet ja länsimaalaisittain edullinen hintataso tekevät siitä houkuttelevan kohteen.
Ukrainasta löytyy tekemistä moneen makuun, historiallisia nähtävyyksiä riittää muinaisista antiikin ajoista lähtien, jatkuen aivan lähihistoriaan asti.
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkakohteet
Pallas-Yllästunturin alue on hieno luontokohde, joka sopii erityisesti vaellusta ja hiihtovaellusta harrastaville. Myös laskettelu onnistuu. Mahtava Lapin luonto on alueen matkailuvaltti.
Kuusamo on kaupunki luonnon keskellä. Alue tarjoaa mahtavia maisemia ja valtavan määrän erilaisia aktiviteetteja kesät talvet. Ehdottoman hyvä kohde luonnon ja/tai toiminnallisen loman ystäville.
Suomen suurin kaupunki tarjoaa niin nähtävyyksiä, kulttuuria, kuin tapahtumiakin. Suuressa kaupungissa tapahtuu aina jotain ja nähtävää on pitkäksi aikaa. Viihdetarjontakin on monipuolista ja yöelämää riittää.
Lappi on Suomen suosiuimpia kohteita kansainvälisesti ja se tarjoaa myös suomalaisille laadukkaita seikkailuja, kokemuksia ja elämyksiä.
Talvisin Levi tarjoaa varman lumen ja hyvät talviurheilumahdollisuudet, mutta Leviä ei tule unohtaa kesäisinkään, laadukkaat seikkailumahdollisuudet ympäri vuoden houkuttelevat aktiiviloman ystäviä.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Uusimmat matkatarinat
Uusimmat artikkelit
Äkkilähdöt
Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.
Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
Main menu
SEURAAVAT ÄKKILÄHDÖT
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
ILMOITUS
VIIKON KYSYMYS
VALUUTTALASKURI
SUOSITUIMMAT MATKAKOHTEET
SATUNNAINEN MATKAKOHDE
SUOSITUIMMAT MATKATARINAT
SATUNNAINEN MATKATARINA
Monilla ihmisillä, varsinkin niillä, jotka lentävät harvoin, on suuria ja jopa...
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...