tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Gizan pyramideille valmistuu moderni ja laaja museoalue aukeaa näillä näkymin vuoden 2015 aikana.
Museoalueen rakentamiseen on käytetty satoja miljoonia euroja ja sen toivotaan antavan lisäpotkua maan turismille, joka on kärsinyt pahoin viimeaikaisista levottomuuksista. Alunperin museoalueen oli tarkoitus aloittaa toimintansa jo vuonna 2012, mutta viivästysten takia uutena tavoitteena on ensi vuoden elokuu.
The Grand Egyptian Museum tulee pitämään sisällään noin 100 000 esinettä, yhtenä vetonaulana itse Tutankhamonin muumio. Tarkemmin uuden museon tarjontaan voi tutustua osoitteessa: http://gem.gov.eg/
Museon toivotaan vetävän noin 15 000 matkailijaa päivittäin. Egypti kaipaakin kipeästi lisäpotkua turistivirtoihin, ulkomaisten matkailijoiden määrä on romahtanut, esimerkiksi viime vuoden syyskuussa turisteja viraili maassa peräti 90% vähemmän kuin samaan aikaan vuonna 2012.
Pahimpienkaan levottomuuksien aikana väkivalta ei kuitenkaan ole kohditunut varsinaisesti turisteihin ja matkailijoiden määrätkin ovat pikkuhiljaa elpymään päin.
Ensimmäisenä asiasta uutisoi The Telegraph: http://www.telegraph.co.uk/travel/destinations/africaandindianocean/egypt/1...
Kuva: Hans Splinter (CC BY-ND 2.0) / http://www.flickr.com/photos/archeon/8519985162/
Halongin lahti on juuri yhtä pysäyttävä kokemus kuin valokuvista voisi päätellä. Sen maisemat ovat sen verran autenttisia että omaa rauhaansa hakevan reppureissaajankin kannattaa vakavasti harkita Halongille suuntaamista.
Tunisin matkailuvaltteja ovat läheiset Karthagon rauniot, maan suurin moskeija Zitouna sekä vanhan kaupungin eloisat basaarit. Tunis on kelpo kohde muutaman päivän kaupunkilomalle.
Sousse on loistokohde rantalomalle Välimeren etelärannoilla. Pohjoisafrikkalainen kulttuuri sekä edullinen hintataso vetävät vuodesta toiseen enemmän turisteja nautiskelemaan Tunisian auringosta.
Välimeren rannalla Tunisiassa sijaitseva Monastir on monen suomalaisen suosikkikohde rantalomalle. Halvat lennot Monastiriin ja varaus mukavasta hotellista piristävät kotoista räntäsadetta kummasti!
Thaimaan Pattaya kätkee sisäänsä uskomattoman määrän aktiviteetteja ja viihdettä jokaiseen makuun. Monet alueella asuvista Pattayan suomalaisista ovat ihastuneet alueeseen ikihyviksi, hankkineet oman asunnon Pattayalta, eivätkä...
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Tutkiskeltiin etukäteen myymälöitä netistä, koska siellähän ne näyttäisi nykyään...
Mitään koskematonta näkymää on kuitenkaan turha toivoa, tämä alunperin 1100-...
Tanskan pääkaupunki Kööpenhamina elää suosionsa huipulla. Sen lisäksi, että...