Bangkokin pommi-iskussa lukuisia kuolonuhreja

Bangkokin keskusta-alueella on tapahtunut pommiräjähdys, joka on vaatinut lukuisia kuolonuhreja. Pommi räjähti maanantai-iltana.

Tämänhetkisten tietojen mukaan kyseessä oli putkipommi joka oli mahdollisesti kiinnitetty skootteriin tai moottoripyörään. Räjähdys tapahtui ydinkeskustassa, matkailijoidenkin suosimalla alueella, Erawan nimisen hidupyhäkön edustalla.

Pian räjähdyksen jälkeen levisi tieto lähemmäs 30 kuolleesta, muttan sittemmin uhriluku on tarkentunut kuuteentoista. Kuolleiden määrä saattaa kuitenkin vielä nousta, sillä haavoittuneita on yli 80. Kuolleiden joukossa on myös ulkomaalaisia, Suomen suurlähetystön tiedossa ei ole suomalaisia uhreja.

Huhujen mukaan alueelta löytyi myös kaksi räjähtämätöntä pommia, mutta viranomaiset ovat kiistäneet tiedon. Paikalliset viranomaiset ovat kertoneet, että yksi epäilty on tunnistettu, mutta mikään ryhmä ei ole ottanut vastuuta teosta.

Thaimaan puolustusministeri Prawit Wongsuwan on kommentoinut syyllisten yrittävän iskeä maan turismiin ja talouteen.

Tämänkaltaiset iskun ovat Thaimaassa harvinaisia ja myös Bangkok on yleisesti ottaen turvallinen matkakohde.

Kuvassa pyhäkkö, jonka edustalla pommi räjähti.

Kuva: Mith Huang (CC BY 2.0) / https://flic.kr/p/aCZcaQ

Arvostele tämä sisältö

Ilmoitus

Matkailu-uutisia

pasta - benjieordonez (CC BY-ND 2.0)

Hotels.com:in tekemän tutkimuksen mukaan lomailija saa maailman parasta ruokaa Italiasta. Sijalta kaksi löytyy toinen eurooppalainen kulinarismin kehto Ranska, kolmanneksi ylsi Japani.

08/08/2012 - 00:55
tulva Filippiinit - treesftf (CC BY 2.0)

Rankkasade on aiheuttanut rajua tulvimista Manilassa, Filippiineillä. Filippiinien pääkaupunkia, Manilaa yli 24 tuntia piinannut rankkasade on aiheuttanut pahoja tulvia. Paikoin kaulaan asti yltävät tulvavedet ovat pakottaneet ihmisiä pakenemaan...

07/08/2012 - 23:48
Nepal - ilkerender (CC BY 2.0)

Syyskuussa Nepalissa astuu voimaan uusi säännös, joka kieltää ulkomaalaisilta matkailijoilta itsenäiset vaellusretket. Syyskuusta lähtien jopa yksinään vaeltavalla on oltava vähintään yksi virallinen opas mukanaan. Uutta toimintamallia...

07/08/2012 - 02:41
Lontoon Olympialaiset - the*roving*sheep (CC BY 2.0)

Lontoon matkailualalla toimivat yrittäjät odottivat Olympialaisista kultakaivosta, mutta monet ovat pettyneet. Tavalliset matkailijat tuntuvat kaikonneen urheilutapahtuman tieltä, eivätkä olympia-turistit ole kyenneet täyttämään tyhjiötä.

04/08/2012 - 16:41
meduusa

Kesä-heinäkuun aikana raportoitiin laajoista meduusaparvista monilla Aurinkorannikon alueilla. Meduusan pistot ovat vain harvoin hengenvaarallisia, mutta sitäkin kivuliaampia. Lukuisia ranta-alueita jouduttiin sulkemaan tilapäisesti.

04/08/2012 - 00:30

Uusimmat matkakohteet

Peru | Matkakohteet

Peru on mielenkiintoinen maa, jonka rikas ja vanha kulttuuri kiinnostavat varmasti monia. Sekoitus historiaa, Etelä-Amerikan tunnelmaa ja eksoottista luontoa vetävät matkailijoita inkojen muinaisille maille.

Kiova | Matkakohteet

Kiova on ehdottoman kiinnostava kaupunkilomakohde. Monipuolinen kulttuuritarjonta, vilkas yöelämä, merkittävät nähtävyydet ja länsimaalaisittain edullinen hintataso tekevät siitä houkuttelevan kohteen.

Ukraina | Matkakohteet

Ukrainasta löytyy tekemistä moneen makuun, historiallisia nähtävyyksiä riittää muinaisista antiikin ajoista lähtien, jatkuen aivan lähihistoriaan asti.

Kotor | Matkakohteet

Kotorin kaupunki sijaitsee eittämättä Montenegron majesteettisimmalla paikalla. Kaupunkia reunustavat korkeat vuoret sekä turkoosinsininen merivesi luovat mahtavat puitteet kaupunkilomalle ikään katsomatta.

Budva | Matkakohteet

Budva on vuodesta toiseen yksi suosituimpia Adrianmeren lomakohteita. Budvassa yhdistyvät hyvät palvelut, viihteen ehdoilla etenevä aikataulu sekä kuvankauniit hiekkarannat.

Uusimmat matkatarinat

Ensimmäinen Espanjan matkani - Barcelona-Valencia | Matkatarina
Olin jo pitkään halunnut käydä Espanjassa ja 2009 alkukesästä pääsin vihdoin toteuttamaan aikeeni. Kohteiksi tuli Valencia ja Barcelona. Järjestelyt hoituivat omatoimisesti, halvat lennot ja hostellit löytyivät tietenkin netistä.
Juomanhakureissu Viroon. | Matkatarina
Viinarallista Viroon on paljon ollut puhetta, mutta itse en tätä ollut ennen testannut. Kaikkea (ainakin lähes) pitää testata, joten kun kerran sain ilmaset päiväristeilyliput, niin pakkohan sitä oli lähteä kokeilemaan.
Bilematka Riikaan | Matkatarina
Tekipä talvella poikaporukan kesken mieli lähteä vähän juhlimaan jonnekin. Hetken aikaa bilepaikkaa mietittyämme oli halvan majoituksen ja edullisten lentolippujen houkuttelemana syntynyt ajatus lähteä testaamaan minkälaista...

Uusimmat artikkelit

taskuvarkaus - SpirosK photography (CC BY-SA 2.0)
Taskuvarkaus - kuinka välttyä siltä | Artikkeli
Moni on sen uhriksi joutunut, lähes kaikkia matkailijoita se mietityttää, se on siellä missä turistikin, se on tietenkin taskuvaras. Taskuvarkauden uhriksi joutuminen on ikävää, pahimmillaan se pilaa koko loman ja fiiliksen. Äkkilähtö...
tippi
Tippaamisen käsikirja | Artikkeli
Tippaaminen, eli juomarahan jättäminen on meille suomalaisille melko tuntematon tapa, joten se ei oikein suju luonnostaan. Moniin suomalaisiin matkailijoihin iskeekin ulkomailla stressi tippaamisesta, kuuluuko tipata, jos kuuluu niin...
Äiti-kotimaa -patsas (Volgograd). Kuva: jakuza (CC BY-SA 2.0)
Kuusi kolossia - esittelyssä vähemmän tunnetut patsaat | Artikkeli
Maailma on täynnä mielenkiintoisia patsaita. Monien mielestä mitä suurempi, sitä parempi. Useimmat tuntevat Vapaudenpatsaan, mutta maailma on täynnä muitakin mielenkiintoisia, niin vanhoja, kuin vähän uudempiakin kolossaalisen...

Äkkilähdöt

LÄHTÖPÄIVÄ VÄLILLÄ  -        KESTO      


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.

Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.



LÄHTÖPV. MAA| KAUPUNKI|HOTELLI LÄHTÖKAUPUNKI JÄRJESTÄJÄ KESTO|HINTA
äkkilähtöä