Loma Korfun kaupungissa

Korfun saari on suosittu matkakohde, niin suosittu, että voidaan hyvin puhua massaturismista. Saaren pääkaupunki, sekin nimeltään Korfu, ei sen sijaan ole kovinkaan turistikoitunut.

Ilmoitus

Vietin saarella kolme päivää ja kaksi yötä viime kesänä, pääkaupunki Korfu yllätti positiivisesti. Pyrin aina lähtemään matkoille avoimin mielin, mutta Korfulle lähtiessä mielikuviin tunki väkisin ravunväriset brittituristilaumat, rumat hotellikompleksit ja suunnistaminen turistirihkamakojujen seassa.

Korfun kaupunki ei kuitenkaan tuntunut olevan massaturismin kourissa ja syykin on melko selvä, itse kaupungissa ei ole juurikaan rantaa ja suuret lomakeitaat sijaitsevat kaupungin ulkopuolella. Toki matkailuelinkeino tässäkin kaupungissa näkyy ja aivan selvästi matkailijat tekivät kaupunkiin päiväretkiä, mutta pääsääntöisesti kaupungin elämä tuntui pyörivän paikallisten voimin.

Matkustimme Korfulle lentokoneella ja saaren kenttä sijaitsee niin lähellä Korfun pääkaupunkia, että periaatteessa keskustaan voisi vaikka kävellä, turvauduimme kuitenkin edulliseen ja helppoon bussikyytiin.

Majoituimme pienessä hotellissa aivan kaupungin ytimessä. Hintalaatusuhde oli kohdallaan, kahden hengen huone maksoi noin 30€/yö, se oli tilava, siinä oli pieni jääkaappi, oma kylpyhuone ja ilmastointikin toimi hyvin.

Itse kaupunki oli varsin viehättävä, vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde, joten historiallista nähtävää on yllinkyllin. Vanhassakaupungissa meille riitti nähtävyydeksi se, että piti silmät auki ja nautti kauniista rakennuksista. Varsinaista uimarantaa kaupungissa ei ole, mutta rantaviivaa kävelemällä löysi kyllä paikkoja, joista pääsi pulahtamaan virkistävään mereen. Kaupunki ei hiljene iltaisinkaan, monista turistikohteista tuttua kreisibailaamista kaupungissa ei näkynyt (monille tämä on varmasti helpotus), mutta ilta- ja yöelämä oli varsin virkeää. Ruoka oli maittavaa ja ravintolat Suomeen verrattuna halpoja. Kebabin ystävät eivät varmasti tule pettymään, paikalliset kebab-ruoat hakkaavat suomalaiset versiot 10-0, erilaisia vaihtoehtoja on paljon ja kaikki on halpaa.

Yhteenvetona lomasta; Korfun kaupunki oli yllättävän autenttinen, kaikinpuolin miellyttävä kokemus ja paikka, jossa pääsi rentoutumaan etelän lämmössä ilman pahimpia turistimassoja. Jos kyseiseen kaupunkiin ei ehkä henkilökohtaisesti tulekaan lomaa varsinaisesti suunniteltua, niin jos jostain syystä tie sinne johtaa, niin hyvin mielin tulee taas lähdettyä.

Arvostele tämä sisältö

Ilmoitus

Uusimmat matkatarinat

Iki-ihana Kööpenhamina | Matkatarina
Tanskan pääkaupunki Kööpenhamina elää suosionsa huipulla. Sen lisäksi, että Kööpenhamina on valittu useaan otteeseen maailman parhaaksi kaupungiksi asua, houkuttelee se turisteja turvallisuutensa ja mielenkiintoisten tapahtumien,...
Historian ihmeitä Kambodzassa | Matkatarina
Siem Reapin kaupungin kupeessa sijaitseva Angkor Watin temppelialue on yksi historian vähemmän tunnetuista ihmeistä.
Viininmaistelua Unkarin Tokajissa | Matkatarina
Viimeisimmällä reissullamme Unkariin päätimme puolisoni kanssa viettää muutaman yön Tokajin kuuluisalla viinialueella.
päiväseltään Berliinissä | Matkatarina
Pannaas ensin juttu pikareissusta Berliiniin 20.7(21.7), joka sai alkunsa siitä kun yksi työkaveri(antsu) siellä oli keväällä ja eksyili Tegelin kentällä paluumatkalla, joten minun piti lähteä tutkimaan paikkoja. Ja yx kaveri(Esko)...
Lentämisen ilot ja murheet! | Matkatarina
Monilla ihmisillä, varsinkin niillä, jotka lentävät harvoin, on suuria ja jopa romanttisia ajatuksia lentämisestä. Mutta nykyään lentäminen yksinkertaisesti on vain ja ainoastaan siirtymistä paikasta A paikkaan B.

Uusimmat matkakohteet

Montenegro | Matkakohteet

Rantalomamahdollisuuksistaan tunnettu Montenegro sopii lomanviettokohteeksi kaikenikäisille. Historialliset kaupungit, upeat hiekkarannat sekä kauniit vuoristomaisemat ovat lomalaisen kannalta Montenegron parasta antia.

Pafos | Matkakohteet

Pafos pysyy monen matkalaisen suosikkikohteena vuodesta toiseen. Pafoksen valtteina on pitkä historia, joka näkyy ja tuntuu kaikkialla kaupungissa liikkuessa, sekä koko perheelle sopivat rantalomamahdollisuudet.

Hania | Matkakohteet

Hanian rannikko tarjoaa erityisesti loistavat mahdollisuudet rentoon rantalomailuun. Hania on mukavan tasapainoinen lomakohde Kreetalla - koko perheelle.

Tiibet | Matkakohteet

Tiibet on eittämättä yksi kiehtovimmista matkustuskohteista Aasiassa. Toden ja tarun rajamailla sijaitseva buddhalaisvaltio on innoittanut rämäpäisiä matkaajia läheltä ja kaukaa läpi historian.

San Francisco | Matkakohteet

Häkellyttävien korkeuserojen ja maailmankuulujen siltojen kotikaupunki on monelle kaikkein helpoiten lähestyttävin osa Amerikkaa. San Franciscon rento elämänmeno ja täydellinen ilmasto lumoavat oikeutetusti lomalaiset vuodesta...

Uusimmat artikkelit

Myanmar - Bagan
Kolme kovaa - näissä kaikki eivät ole vielä käyneet! | Artikkeli
Onko Aurinkorannikko koluttu perinpohjin? Joko Thaimaa on nähty? Haluatko mennä sinne, minne suurin osa matkailijoista ei vielä ole löytänyt? Äkkilähtö.fi tarjoilee inspiraation lähteeksi kolme hyväksi havaittua aluetta...
Äkkilähdön hostellitärpit keväälle 2015 | Artikkeli
Äkkilähdön toimitus kiertää aktiivisesti maailmaa ja samalla tulee koluttua majoitus jos toinenkin. Tässä kevään hostellitärpit omatoimimatkaajille (jokainen on Äkkilähdön toimituksen puolesta testattu luokassaan erinomaiseksi).
älypuhelin
Matkapuhelimen käyttö Euroopassa halpeni | Artikkeli
Matkailijat ottanevat ilolla vastaan uudet hintakatot EU-alueen verkkovierailuille. Matkailijat ovat vuosikausia joutuneet pelkäämään puhelinlaskun suuruutta varsinkin pidempien matkojen jäljiltä. EU on kuitenkin vuodesta 2012...
Brasilia - Thomás (CC BY 2.0)
Jalkapallon MM-kisoja fiilistelemään Brasiliaan - ei se... | Artikkeli
Monet uutislähteet ovat kertoneen Brasilian MM-kisojen alla, että lennot ja majoitus maksavat hävyttömän paljon ja erityisesi Rio de Janeiroon matkustaminen on tällä hetkellä lähes mahdottoman kallista lystiä. Onko asia tosiaan näin?
wc-paperi
Turistiripuli - kuinka välttää se ja kuinka selvitä siitä | Artikkeli
Turistiripuli on yksi yleisimmistä matkailijoita vaivaavista vitsauksista, Pahimmillaan tämä ikävä vaiva saattaa pilata koko loman, sillä matkasta on vaikea nauttia, jos lähimmän toiletin on löydyttävä 10 metrin säteeltä. On kuitenkin...

Äkkilähdöt

LÄHTÖPÄIVÄ VÄLILLÄ  -        KESTO      


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.

Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.



LÄHTÖPV. MAA| KAUPUNKI|HOTELLI LÄHTÖKAUPUNKI JÄRJESTÄJÄ KESTO|HINTA
äkkilähtöä