tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Monilla ihmisillä, varsinkin niillä, jotka lentävät harvoin, on suuria ja jopa romanttisia ajatuksia lentämisestä. Mutta nykyään lentäminen yksinkertaisesti on vain ja ainoastaan siirtymistä paikasta A paikkaan B.
Ei lentäminen ole mikään kauan odotettu gourmehetki tai viininmaistajaiset, eikä siihen liity muutakaan luxusta. Lennot ovat usein myöhässä ja laukku ei aina olekaan siellä missä sinä. Jonotat tiskillä, jonotat turvatarkastuksessa ja jonotat koneeseen pääsyä. Istut melko ahtaasti ja vieressäsi saataa olla lihava hieltä haiseva kanssamatkustaja ja kirkuvia kakaroita. Joku lähtee vessaan takaasi tunnin välein ja retuuttaa selkänojaasi. Kiusaamista ja äryttäviä asioita läpi reissun. Ja lopuksi jonotat laukkuasi pitkään perille päästyäsi.
Lentämisen tulee kuitenkin aina olla mahdollisimman edullista, turvallista ja mikäli mahdollista tapahtua ilman välilaskuja ja vaihtoja. Näihin asioihin voitkin itse vaikuttaa. Lentojen ja hotellien varaaminen netissä on helppoa ja jopa mukavaa. Ja muutenkin matkan suunnittelu on iso osa matka nautintoa. Jonkun toisen suunnittelema ns. seuramatka ei ole ainakaan minun juttuni. Mutta jos pidät niistä niin OK:)!
Jos lentäminen on noinkin hankalaa niin miksi ihmeessä sitten matkustella? Koska parasta kuitenkin
on, että perillä odottaa se pitkään kaivattu rentouttava "luxus", joka auttaa sinua kestämään lentämisen riesan. Olet siis lomalla! Nautit auringosta, maisemista, hyvästä ruuasta, erilaisista elämyksistä, kulttuurista jne. Siinä on syyt miksi kannattaa ja pitääkin matkustella. Itse teen matkoja niin kauan kun terveyttä ja vomia siihen riittä. Maailmassa on aina paikkoja joissa et vielä ole käynyt. Ja usein matkan arvoa ja nautintoa lisää tietenkin hyvä matkaseura. Ja perillä sitten keräät voimia paluulentoasi varten;)
Heikki Uotinen, Hki
Alicante on suuri ja virkeä rantakaupunki, josta löytyy vähän kaikkea, historiaa, museoita, viihdettä, aktiviteetteja, shoppailumahdollisuuksia, yöelämää ja uimarantoja. Alicante onkin ihanteellinen kohde kaupunkiloman ja...
Alcudia on täysiverinen rantalomakohde. Alcudian suuri suosio takaa runsaat ja kattavat palvelut. Erilaisia aktiviteetteja on tarjolla runsaasti ja löytyypä kaupungista nähtävyyksiäkin. Vaikka yöelämääkin löytyy, niin kyseessä on...
Sharm El-Sheikh on takuuvarmasti lämpöä ja aurinkoa tarjoava lomakohde, joka soveltuu siten erinomaisesti rantaloman ystäville. Sukelluksen harrastajille ja sukelluksesta kiinnostuneille tämä on lähestulkoon pakkokäynnin paikka....
Niilin varrella sijaitseva Kairo on Egyptin pääkaupunki. Kairo ei elä turismin ehdoilla, vaan täällä turistin on opittava elämään kaupungin ehdoilla. Kaoottinen ja mielenkiintoinen Kairo pursuaa nähtävää, erityisesti historian...
Tämä Punaisenmeren rannalla sijaitseva kaupunki on entinen kalastajakaupunki ja jo perinteikäs rantalomakohde, joka on auringonpalvojien ja sukeltajien suosiossa. Turismi on luonut alueelle monipuoliset palvelut ja...
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Tanskan pääkaupunki Kööpenhamina elää suosionsa huipulla. Sen lisäksi, että...
Vietin saarella kolme päivää ja kaksi yötä viime kesänä, pääkaupunki Korfu...
Mitään koskematonta näkymää on kuitenkaan turha toivoa, tämä alunperin 1100-...