tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Kulttuuri käsitteenä sisältää valtavan laajan kokonaisuuden. Kulttuurimatkailulla tarkoitetaan yleensä matkailua, jossa on tarkoitus nauttia kulttuurin iloista, esimerkiksi teatterin, baletin, museoiden, taiteen, erilaisten esitysten, tapahtumien, tanssin, konserttien tai vaikka erilaisten alakulttuurien kautta. Tälle sivulle on listattu matkakohteita, joissa on erityisen hyvät mahdollisuudet tutustua paikalliseen kulttuuritarjontaan.
Romanian suosituin rantakohde Mamaia on loistokohde rentoon rantaelämään sekä biletykseen. Mustan meren rannalla sijaitseva Mamaia on saanut selvästi osansa Romanian viime vuosien talouskehityksestä, ja alueelta löytyy nykyään hyvät palvelut...
Nepalin vaelluspääkaupunki Pokhara on luonnonkaunis lomakohde kaukana kaupunkien hälinästä. Pokharan kylää reunustavan Annapurna-vuoriston heijastus peilityynestä Phewa-järvestä on monelle Nepalissa reissaavalle matkan ehdoton kohokohta.
Nepalin pääkaupunki Kathmandu täyttää lomailijan kaikki aistit. Kuvankauniiden vuorten ympäröimä eloisa kaupunki näkyy, kuuluu ja tuoksuu läpi koko laajan alueensa.
Maailman harvimmin asuttu maa Mongolia tarjoaa matkaajalle puolitoista miljoonaa neliökilometriä kuvankaunista luontoa sekä perinteistä Keski-Aasialaista kulttuuria.
Tanger on täynnä elämää, ja tuskin jättää ketään kaupungissa matkaavaa kylmäksi. Maustetorien huumaavat tuoksut, vanhan kaupungin eli medinan sokkeloiset takakujat sekä kaupungin eksoottinen tunnelma pitävät otteessaan pitkään.
Marrakesh on edelleen rautaisannos perinteistä marokkolaista meininkiä helposti lähestyttävässä paketissa!
Agadirin hiekkarannat ovat Marokkoa rennoimmillaan. Suojaisalla Atlantin lahdella sijaitseva Agadir on vuodesta toiseen suomalaisten suosikkikohteita.
Marokosta löytyy sopiva määrä muinaista historiaa, monipuolista luontoa sekä rentoa rantalomailua. Marokko on erittäin vieraanvarainen maa täynnä ihmismassoja mutta toisaalta asumatonta aavikkoa.
Muinaishistorian sekä keskiaikaisten kaupunkien täyttämä Malta on sopivan pieni saari päiväretkien järjestämiseksi Sliemasta. Slieman luksushotellit, modernit palvelut sekä eloisa tunnelma ovat hyvää vastapainoa saaren leppoisan pysähtyneelle...
Maltan pääkaupunki Valletta on mainio johdatus saarivaltion kulttuuriin sekä vaiheikkaaseen historiaan. Ristiretkeläisritarien sekä muiden sankarihahmojen edesottamuksien tutkiminen pitää kaupunkiloman mielenkiintoisena pitkään.
Dubai on Arabiemiraattien kulutusjuhlan lippulaiva joka tarjoaa lomalaiselle uskomatonta luksusta loistavissa puitteissa. Yksi maailman moderneimmista kaupungeista panostaa täysillä viihtyvyyteen sekä palvelun laatuun. Ökyhienojen...
Arabiemiraatit on lomakohteena kiehtovan ristiriitainen. Arabiemiraateista löydät loputtomia aavikon hiekkadyynejä, mutta toisaalta paratiisimaisia rantoja sekä vehreää luontoa. Konservatiivinen muslimikulttuuri on maassa...
Läheinen sijainti ja mahtavan luonnon tarjoamat monipuoliset harrastusmahdollisuudet ovat esimerkkejä syistä, joiden takia Norja kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon valitessaan lomakohdetta. Pääkaupunki tarjoaa kaupunkiloman...
Oslolla on Norjan paras kulttuuritarjonta ja historiallistakin nähtävää on. Monipuoliseen aktiivilomailuunhan maa on mitä erinomaisin vaihtoehto. Suuresta kaupungista löytyy myös laadukkaita ravintoloita, shoppailtavaa ja...
Vauras lilliputtiveroparatiisi on luksusta, uhkapelejä, julkkisasukkaita ja lämpöä. Matkailijoille pieni Monaco tarjoaa yllättävän paljon nähtävää ja useimmat nähtävyydet on hinnoiteltu aivan normaalin kaduntallaajan lompakolle...
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Lennot Suomesta Riikaan ovat todella nopeita ja halpoja, tuskin on ravintolakärry...
Monilla ihmisillä, varsinkin niillä, jotka lentävät harvoin, on suuria ja jopa...
Matka sujuu helposti ja halvalla, Helsingistä lautalla lahden yli ja Tarttoon...