Pikavisiitti Berliiniin.

Viime kesänä sain mahdollisuuden käydä pikavierailulla Berliinissä. Aiemmat Berliinin kokemukseni rajoittuivat lähinnä jatkoyhteyksien odotteluun rautatieasemalla. Nytkin aikataulu oli melko kiireinen ja neljän hengen porukkamme vietti vain kaksi päivää ja yhden yön Berliinissä, mitä siinä ajassa kerkiää kokemaan?

Ilmoitus

Saavuimme Berliiniin junalla, rautatieasema oli jo tuttu paikka, koska se on yksi Euroopan junaliikenteen suurista solmukohdista ja aiemmilla matkoillani olen usein vaihtanut siellä junaa, sekä odotellut pari tuntia jatkoyhteyttä. Sen verran on vielä pakko sanoa Berliinin rautatieasemasta, että se ei varsinaisesti ole mikään saksalaisen järjestelmällisyyden perikuva, raiteita lähtee viideltä eri tasolta ja rakennuksesta liikennöi niin kaukojunia, kansainvälisiä junia, S-Bahn, kuin yksi metrolinjakin, joten ensivaikutelma voi olla melko kaaottinen.

Koska vietimmä Berliinissä vain yhden yön, niin valitsimme majoitukseksi hostellin läheltä keskustaa. Majoitus tosin oli enemmän loma-asunto-tyyppinen, mutta se löytyi kätevästi hostellihaun kautta. Neljälle hengelle hostellityyppistä majoitusta saa yleensä varsin halvalla, niin nytkin, majoitus olikin erittäin hyvä, keskeisellä paikalla oleva siisti keittiöllä varustettu tilavahko yksiö.

Tiukahkon aikataulun takia emme tehneet mitään kovin ihmeellisiä suunnitelmia, vaan päätimme ottaa rennosti, fiilistellä kaupungin tunnelmaa ja tutustua lähinnä keskusta-alueeseen. Nähtävyyksiä kerkisi näkemään ihan kivasti, Berliinin televisiotornia on lähes mahdoton olla näkemättä, komeaa valtiopäivätaloa tuli ihasteltua ulkopuolelta, tunnetulla maamerkillä Brandenburgin portillakin kävimme ja Siegessäule, eli voitonpylväs tuli sekin tutuksi. Voitonpylvääseen pääsee myös sisälle ja kävimmekin katsomassa sen huipulta maisemia, varoituksen sana ahtaanpaikan kammoisille, kierreportaat pylvään päähän ovat kovin kapoiset ja sisätiloissa tulee helposti ruuhkaa. Itä-Berliinissä kävimme fiilistelemässä alueen tunnelmaa ja olihan kuuluisalla muurillakin pakko käydä. Berliinin muurihan (tai mitä siitä on jäljellä) on paitsi muistutus Euroopan jäätävästä jakautumisesta ja sittemin yhdistymisestä, myös elävä taidegalleria, joka tarjoaa taidokkaita ja ajatuksiakin herättäviä töitä. Lisäksi teimme rentouttavan kävelyretken Großer Tiergarten -puistoon, joka on suuri ja viehättävä vehreä puistoalue keskellä Berliiniä.

Kaiken tämän näimme käyttäen kulkuneuvona pääasiassa jalkoja, pari kertaa turvauduimme S-Bahniin ajan säästämiseksi, mutta suurin osa aiemmin mainituista nähtävyyksistä on aivan inhimillisen kävelymatkan päässä. Ja mikäs oli kävellessä, kun kelikin suosi, muutama sadekuuro ja yksi raekuuro raikasti ilmaa, mutta ne ovat Berliinin kesässä yleensä hyvin lyhyitä, niin tälläkin kertaa.

Ruokailut hoidimme kohdalle sattuneissa ravinteleissa, joiden hintataso soveltui budjetillemme (olimme hieman reppumatkailumeiningillä liikenteessä). Ravintoloiden hintalaatu tuntui erinomaiselta, majoituksemme lähellä oli varsin hyvä italialais-argentiinalainen ravintola, josta sai muunmuassa laadukkaita pastoja ja pizzoja edullisesti, lähtien 4-5 eurosta. Tietenkin myös kuuluisat wurstimakkarat paikallisen oluen kera piti testata, näiden löytäminen oli tosin vaikeampaa kuin olisi voinut kuvitella, jouduimme ihan etsimään tällaisia tarjoavaa kojua. Paikalliset oluet ja viinit olivat odotusten mukaisesti laadukkaita. Ravintoloiden hintataso oli selkeästi edullisempi kuin Suomessa.

Yllättävän paljon Berliiniä kerkisi näkemään näinkin lyhyessä ajassa, joten Berliinissä voi hyvin vierailla lyhyemmälläkin lomalla. Kaupunki jätti itsestään todella positiivisen kuvan. Ihmiset olivat ystävällisiä, hintataso ihan miellyttävä, nähtävää oli paljon ja ruoka/juoma oli hyvää. Lähtiessä oikein harmitti, että aikaa ei ollut enempää, sillä suuressa kaupungissa olisi varmasti voinut viettää viikonkin ilman tylsistymisen riskiä. Aion varmasti itse vierailla kaupungissa tulevaisuudessa paremmalla ajalla ja pikavisiitin perusteella uskallan kyllä suositella Berliiniä kaikille kaupunkilomien ystäville.

Arvostele tämä sisältö

Ilmoitus

Uusimmat matkatarinat

Ensimmäinen Espanjan matkani - Barcelona-Valencia | Matkatarina
Olin jo pitkään halunnut käydä Espanjassa ja 2009 alkukesästä pääsin vihdoin toteuttamaan aikeeni. Kohteiksi tuli Valencia ja Barcelona. Järjestelyt hoituivat omatoimisesti, halvat lennot ja hostellit löytyivät tietenkin netistä.
Juomanhakureissu Viroon. | Matkatarina
Viinarallista Viroon on paljon ollut puhetta, mutta itse en tätä ollut ennen testannut. Kaikkea (ainakin lähes) pitää testata, joten kun kerran sain ilmaset päiväristeilyliput, niin pakkohan sitä oli lähteä kokeilemaan.
Bilematka Riikaan | Matkatarina
Tekipä talvella poikaporukan kesken mieli lähteä vähän juhlimaan jonnekin. Hetken aikaa bilepaikkaa mietittyämme oli halvan majoituksen ja edullisten lentolippujen houkuttelemana syntynyt ajatus lähteä testaamaan minkälaista...

Uusimmat matkakohteet

Geneve | Matkakohteet

Siistin, turvallisen ja tyylikkään kaupunkilomakohteen palaset Genevessä loksahtavat kohdalleen. Kansainvälistä ilmapiiriä arvostavalle, laatua vaativalle matkaajalle on tarjolla kulttuuria, tasokkaita ravintoloita ja sivistynyttä...

Seychellit | Matkakohteet

Jos haluat rentoutua paikassa, joka monen mielestä on niin lähellä maanpäällistä paratiisia, kuin mahdollista niin kannattaa laittaa Seychellit harkintaan. Myös ainutlaatuisia luontokohteita bongaavalle maa on omiaan.

Košice | Matkakohteet

Košice on mielenkiintoinen vanha kaupunki, josta löytyy historiallista nähtävää, mutta myös moderneja kaupunkiloman aktiviteetteja.

Niš | Matkakohteet

Antiikin Rooman keisarin Konstantinus Suuren syntymäkaupunkina tunnettu kohde tarjoaa matkailijoille monia nähtävyyksiä ja kaupunkiloman mahdollisuuksia.

Novi Sad | Matkakohteet

Novi Sad ei ole kovin tunnettu matkakohde, mutta monipuolisuutta tästä kaupungista silti löytyy. Novi Sadissa on historiallisia rakennuksia, virkeää kulttuurielämää ja jopa hiekkaranta, jolla kelpaa köllötellä kuumina kesäpäivinä...

Uusimmat artikkelit

taskuvarkaus - SpirosK photography (CC BY-SA 2.0)
Taskuvarkaus - kuinka välttyä siltä | Artikkeli
Moni on sen uhriksi joutunut, lähes kaikkia matkailijoita se mietityttää, se on siellä missä turistikin, se on tietenkin taskuvaras. Taskuvarkauden uhriksi joutuminen on ikävää, pahimmillaan se pilaa koko loman ja fiiliksen. Äkkilähtö...
tippi
Tippaamisen käsikirja | Artikkeli
Tippaaminen, eli juomarahan jättäminen on meille suomalaisille melko tuntematon tapa, joten se ei oikein suju luonnostaan. Moniin suomalaisiin matkailijoihin iskeekin ulkomailla stressi tippaamisesta, kuuluuko tipata, jos kuuluu niin...
Äiti-kotimaa -patsas (Volgograd). Kuva: jakuza (CC BY-SA 2.0)
Kuusi kolossia - esittelyssä vähemmän tunnetut patsaat | Artikkeli
Maailma on täynnä mielenkiintoisia patsaita. Monien mielestä mitä suurempi, sitä parempi. Useimmat tuntevat Vapaudenpatsaan, mutta maailma on täynnä muitakin mielenkiintoisia, niin vanhoja, kuin vähän uudempiakin kolossaalisen...

Äkkilähdöt

LÄHTÖPÄIVÄ VÄLILLÄ  -        KESTO      


Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.

Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.



LÄHTÖPV. MAA| KAUPUNKI|HOTELLI LÄHTÖKAUPUNKI JÄRJESTÄJÄ KESTO|HINTA
äkkilähtöä