Majoituksessa säästäminen on todella tärkeää, koska se lohkaisee helposti...
Bilematka Riikaan
Kartta
Ilmoitus
Lennot Suomesta Riikaan ovat todella nopeita ja halpoja, tuskin on ravintolakärry kerinnyt koneen viimeisten kohdalle, kun jo kuulutetaan laskeutumisen aloittaminen. Käytännössä pyrähdys Riikaan vie lentokoneelta noin yhden tunnin, matkalla siis ei kerkiä tylsistyä. Viimeistään tässä vaiheessa matkaa kannattaa kaivaa eurot lompakosta ja vaihtaa ne lateihin, sillä euro ei Latviassa ole käypä valuutta. Itse vaihdoin rahaa lentoasemalla ja porukkamme kokemusten mukaan se olikin edullisin vaihtoehto. Toki vielä myöhemminkin, esimerkiksi useimmissa hoteillessa rahanvaihto onnistuu, mutta vaihtokurssi on tällöin selvästi huonompi.
Lentokenttä sijaitsee melko kaukana keskustasta, joten siirtymiseen kaipaa autoa alle. Suomalaisen näkökulmasta bussi on lähes ilmainen ja se onkin varsin kätevä tapa siirtyä kentältä keskustaan. Riikan sisällä liikkumiseen käytimme runsain mitoin myös takseja, jotka kyllä ovat halvempia kuin meidän kotomaassamme, mutta eivät hirmuisen merkittävästi. Laitakaupungilta löytyvät todella halvat hotellit, mutta myös keskustan alueen majoitusliikkeet ovat huomattavan huokeita ja mikäli matkan pääprioriteetti on juhliminen, niin ei muuta kuin suoraan keskustan sykkeen tuntumaan.
Keskustassa paikasta toiseen liikkumiseen sopivat erinomaisesti jalat, sillä keskustan alue on kohtalaisen pieni, niinpä taksiin joutui meidänkin matkallamme turvautumaan vain kovimman väsymyksen iskiessä. Varsinaisia kreisiin bailaamiseen soveltuvia paikkoja emme ainakaan tuon neljän päivän aikana oikein löytäneet, sen sijaan suuri määrä hyvää ja rempseää meininkiä tarjoavia istuskelupaikkoja tuli kierrettyä. Ja mikäpäs siinä, hyvällä porukalla se on ehkäpä hauskempaakin, kuin pyöriä jossain diskohelvetissä. Anniskelupaikkoja keskustan alueelta siis löytyy todella suuri määrä. Palvelu näissä paikoissa on hieman vaihtelevaa, mutta pääosin varsin asiallista ja ystävällistä. Juhlatunnelmissa olevalle matkailijalle ehdottoman mahtava ominaisuus Riikalaisissa baareissa on muualtakin Euroopasta tuttu: auki niin pitkään kuin asiakkaita riittää -palvelu. Ja kun isolla porukalla liikkeellä ollaan, niin asiakkaitahan riittää. Oluen ystävänä mieltä lämmittää ja suuta viilentää lähes jokaisesta paikasta löytyvä laajahko valikoima eri oluita, niin paikallisia, kuin tuontioluitakin. Ja kun juoma on kalleimmissakin paikoissa yli puolet halvempaa, kuin Suomessa, niin eri oluiden testaaminen on varsin helppoa.
Juhliminen on rankkaa hommaa, niinpä välillä on syytä turvautua kiinteään muonaan. Tätä varten keskustan alueelta löytyy laaja valikoima ruoan tarjoamiseen keskittyneitä yrityksiä. Maan tavan mukaisesti ateriointi on lähes poikkeuksetta edullista, tai todella edullista. Ja monissa edullisissakin paikoissa palvelu on todella hyvää, enkä ainakaan minä koko matkan aikana törmännyt pahaan ruokaan. Muutama ruokapaikka ainakin tuntui olevan koko yön auki, mikä on aamuvarhaisella hotellia kohti pyrkivälle myöhäiselle juhlijalle loistava juttu.
Matkan luonteesta johtuen shoppailua ei tullut kovinkaan paljon harrastettua. Pakolliset tuliaiset toki hankittiin ja niitä löytyykin varsin kohtuullisin hinnoin, kunhan viitsii etsiä hyvää, sillä paljon on myynnissä myös todella luokattoman huonolaatuisen oloista tavaraa. Kaupassa tuli sen verran käytyä, että hintatason huomasi elintarvikkeiden, sekä juomien osalta halvaksi. Pienissäkin elintarvikekaupoissa oli myynnissää myös alkoholia aina votkan vahvuisia juomia myöten.
Meno kaupungilla oli kautta linjan sillä tavalla rauhallista, että suurempiin ongelmiin ei kukaan joutunut. Silti on varoitettava ainakin ”sisäänheittäjistä”, jotka yrittävät houkutella hyvinkin epäilyttäviin ravinteleihin esimerkiksi lupaamalla ilmaiset juomat. Nämä paikat kyllä tunnistaa heti ulkoakin päin. Tissibaarejahan ne, ja lopulta näissä voidaan laskuttaa koviakin summia aivan tyhjästä.
Neljän päivän hyvin syömisen, juomisen ja juhlinnan jälkeen oli aika palata kotiin. Olo oli täysin ansaitusti hyvin juhlineen oloinen, mutta millä fiiliksillä? Hauskaa oli ja vaikka Riikaa ei miksikään bilekulttuurin Mekaksi kehtaa hehkuttaa, niin halpa hintataso, lähes ympäri vuorokauden auki pysyvät palvelut ja läheinen sijainti ovat tekijöitä joiden perusteella uskaltaa luvata ainakin hyvällä kaveriporukalla matkaan lähteville hyvät bileet.
Ilmoitus
Uusimmat matkatarinat
Uusimmat matkakohteet
Maailman uhkapelipääkaupunki, yksikätisten rosvojen ja viihteen mekka, Las Vegas pitää nähdä omin silmin, jotta sen voi uskoa todeksi. Keskelle kuivaa autiomaata pystytetyn huvittelukompleksin mittakaava on jotakin käsittämätöntä,...
Empire State Building, Vapauden patsas, Brooklynin silta, New York on tunnettu lukuisista huippunähtävyyksistään. Isossa Omenassa voi myös nauttia maailmanluokan esityksistä Broadwaylla, shoppailla kuuluisissa kaupoissa ja istua...
Vastakohtien Amerikan Yhdysvallat sopii matkailijalle kuin matkailijalle. Kaikkea löytyy Hollywoodin loistosta tienvarsi-dinereihin ja Kalliovuorten jylhistä vuorista Coloradon kanjoneihin. Halusitpa lomaltasi rantalöhöilyä tai...
Historiaa ja rantalomaa suurkaupungin sykkeessä. Kaunis Antalya on suurin ja suosituin Turkin Rivieran kohteista. Olet sitten kiinnostunut luksus- tai budjettilomasta, Turkin parhaimmistoon kuuluvasta Antalyasta löydät kaiken...
Alanya on korkeatasoinen rantalomakohde Turkin välimerellä. Polski kirkkaassa meressä tai harrasta jotain lukuisista ranta-aktiviteeteista. Alanyan monet historialliset kohteet jaksavat pitää mielenkiinnon yllä ja iltasella...
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
Äkkilähdöt
Valitettavasti kohteeseen ei ole juuri nyt saatavilla äkkilähtöjä.
Hae suoria lentoja hyödyntämällä lentohakua.
LÄHTÖPV. | MAA| KAUPUNKI|HOTELLI | LÄHTÖKAUPUNKI | JÄRJESTÄJÄ | KESTO|HINTA | |||
---|---|---|---|---|---|---|---|
äkkilähtöä |
Main menu
SEURAAVAT ÄKKILÄHDÖT
03.09 | Kreikka Parga | Helsinki | 14 pv | 1205€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 7 pv | 220€ |
03.09 | Kreikka Preveza | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Burgasin rannikkoalue Määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Bulgaria Burgasin Rannikko-Nessebar/Pomorie | Helsinki | 14 pv | 242€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos | Helsinki | 14 pv | 95€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-määrittelemätön | Helsinki | 14 pv | 145€ |
04.09 | Kreikka Zakynthos-Tragaki | Helsinki | 14 pv | 286€ |
04.09 | Bulgaria Burgas Airport | Vaasa | 14 pv | 45€ |
ILMOITUS
VIIKON KYSYMYS
SUOSITUIMMAT MATKAKOHTEET
SATUNNAINEN MATKAKOHDE
SUOSITUIMMAT MATKATARINAT
SATUNNAINEN MATKATARINA
tervehdys
Pannaas yhteenveto paperille tai ainakin ruudulle. Lähdin sitten...
Lennot Suomesta Riikaan ovat todella nopeita ja halpoja, tuskin on ravintolakärry...